tiistai 19. helmikuuta 2013

Huippua hommaa!

Ollaan jo useemman kerran yritetty paasta huipulle, mutta taalta pohjalta on aika pitka matka. Tassa on stoori siita miten pitka. Ja kivikkoinen. Pitaa kirjottaa ylos ku on viela tuoreena muistissa(lihasmuistissa).
Ilarin suurin haave on taalla Uuden-Seelannin saarella ollu paasta kiipeamaan jonku vuoren huipulle. Lari, joka kokee ylenpalttista huimausta jo keittionjakkaralla seisoessaan on todennut etta vuoret nayttavat paljon kauniimmilta alhaalta kasin. Mutta sitahan ei voi koskaan tietaa, pitaako se paikkansa ellei ole ainuttakaan nyppylaa huiputtanut. Nailla verukkeilla ja intohimoilla lahdimme ajelemaan kohti Mount Cook villagea. Mainittakoon etta Mount Cook on Uuden-Seelannin korkein vuori. Merenpinnasta taitaa kertya 3754 metria sinne huipulle. Sinneha piti sitte paasta. Kykin vuorelle nimittain, jokska me se heti ristittiin. Paikan paalla ensimmainen info mita Kykista saatiin, oli se, etta hinnaks kertyy 5000 dollaria jos haluaa sinne pilvien ylapuolelle paasta. Ois tarvittu jonku sortin oppaita matkaan ja ehka pari kantajaa meijan evaita varten. Tassa tapauksessa ainut mita tarvittiin oli hajusuola, kun Lari kuukahti infon lattialle moisen tahtitieteellisen hinnan kuullessaan. (Ei ollu hajusuolaa, mutta nousi se jodioidullakin)

Se viis tonttua vaikutti hitusen kalliilta meijan budjettiin, niinku varmaan vahempialysempiki tajuaa. Kaytiin sitten pikainen kriisipalaveri ja paatettiin tyytya hitusen matalempiin huippuihin ja omiin reitteihin. Alettiin nuuhkia, josko sielta loytyis meille jotain soppeleita reitteja kiivettavaks. Luettiin/selattiin/tutkittiin tai oikeestaan vaan kateltiin kuvia muutamista vuorikiipeilijan kasikirjoista ja reittioppaista. Saatiin selville se, etta pitaa olla hiukkasen varustepuolta jos sinne huipulle mielii. Ei riita kuulemma haba loppuun asti, jos pelkilla katosilla kiskoo itteaan sinne ylos. (Lari epaili.) Pitais olla jotain piikkeja kengissa ja jaahakku sita varten jos lumimies-Jeti ilmestyy paikalle. Hakuilla on myos hyva lohkoa jaapaloja limukan sekaan. Niita saattais tarvita myos erittain jyrkissa seinamissa. Ja koytta tarvis kanssa. Ihan vaan sita varten etta jos toinen sattuu liukastumaan ja syoksyy johonki railoon ni toinen paasee helposti samaa matkaa alas. Ei eksyta toisista ainakaan. Oltiin siis jo ainakin tuolla varustepuolella lahestulkoon ammattilaisia. Krohom.

Kaytiin sitten keskustelua eraan erittain mukavan Tanja-nimisen neitokaisen kanssa meijan reitityksesta. Tama Ukrainasta kotoisin oleva, hassusti englantia puhuva naisihminen oli toissa Infokeskuksessa ja koitti parhaansa mukaan loytaa meille sopivia reitteja. Tarjonta ei kuitenkaan kohdannut kysyntaa. Sen ehotukset oli sita luokkaa etta: ''menkaa tuonne 40 dollaria maksavaan huttiin(autiotupa) yoks, se on aika ylhaalla ja sinne menee portaat ja puolesta valista loppuun paasee jo liukuportaita." Oli kuulemma erittain suosittu varsinkin elakelaisten ja liikuntarajoitteisten keskuudessa. Vilkaistiin toisiamme ja oltiin hammastyneita. Oltiin omasta mielestamme erittainkin hyvakuntoisten nuortenmiesten nakosia. Poh, me sinne lahetty. Liian kalliski kaiken lisaks. Kysyttiin etta eiko taalta loydy mitaan muita reitteja, semmosia vahan haastavampia, etta paasis oikeen kipuamaan. "Ah! nyt ma tiedan mita te hullut suomalaiset haluatte. Tassa on hyva reitti, hutti maksaa vain 5$ yo, ja voitte nahda Mount Cookin." No ei kohannu kylla tarjonnat kysyntoja vielakaan. Halpa oli joo se hutti, mut Kykin vuori naky siita infon ikkunastaki ja se hutti oli ehka 500 metrin korkeudella. Blaah! Tanja oli kuitenki kokenut asiakaspalvelija ja se huomas heti meijan ilmeista, etta nyt nama pojut ei oo tyytyvaisia. Se tarttu radiopuhelimeen ja ilmotti meille, etta nyt on tulossa paikalle todellinen ammattilaisvuorikiipeilija. Mehan oottelimme etta kohta sielta tulee joku, parrakas, lihaksikas, saan ahavoittama true miekkonen, mutta mita viela. Sieltahan pelmahti paikalle nainen. Tais viela haista hajuveellekki. Mietittiin etta voikohan tuota ottaa ees tosissaan, mutta kylla sen aika nopeaa sitte huomas etta tama tytto tietaa mista puhuu. Se oli erittain asiantunteva ja tajus heti mita me haluttiin. Sen siniset silmat tuikki oikeen mukavasti ja siita tuli heti meijan lemppari. (Ei huolta tytot, se oli 45v ja naimisissa). Kaytiin erilaisia vaihtoehtoja lapi ja ku se kyseli etta ollaanko kiipeilty ennen ni vastailtiin vahan silleen ymparipyoreesti, etta ollaan vahan kiipeilty Euroopassa. Eikos Suomi kuulu Eurooppaan. Aateltiin etta se ei muuten kerro meille halaistua sanaa mistaan reiteista ku pitaa meita ihan tissareina. Paadyttiin sitte semmoseen erittain hyvalta kuulostavaan pakettiin. Kaks ja puoli paivaa vuorilla, ja huipennuksena Mount Sealyn valloitus. Aina 2627 metriin saakka. Napattiin syotti!

Alko himo varustautuminen. Ostettiin kartta! Kaveltiin vuokraamoon ja sanottiin etta tamppoonit ja kirveet poytaan. Vahan aikaa meni ennenko poydalla komeili cramppoonit ja ice-axet.(Krampoonit oli ne piikit kenkiin) Ei muka ekalla tajunnu. Larille piti saaha myos jonku sortin kengat, ku sen Karhun lenkkarit oli kuulemma turhan lirut niihin hommiin. Koyttahan meilta loyty omastaki takaa. Meilahan oli molemmilla riippumattojen varanarut rinkassa, ja niista punottiin varmistuskoydet. Oishan se turvallista riippua tutuista naruista. Karen kylla sano etta tokkopa te mitaan naruja tarvitte, ei siella pitais olla kovin kummosia railoja. Me oltiin kuitenki erittain tunnollisia. Ja nayttihan se vahan ammattimaisemmaltakin.


atrialla


Syotiin viimeinen atria. Sit kaytiin keskustelua evaspolitiikasta. Mitakohan siella vuorilla syodaan. Meijan semmonen spesiaali evas taalla Uudessa-Seelannissa on ollu Rekkamihen blajays. Se koostuu pannulla karistetyista nakeista, paistetusta kananmunasta, punasipulista ja tomaatista. Nama kaikki ahdetaan kolmen paahtoleivan valiin ja valiin puristetaan viela aimo turaukset mustardia(sinappia) ja ketchupia(ketsuppia). Kaiken taman huuhtelemme alas normaalisti sihijuomalla. Naista rakkaista ruoka-aineksista emme malttaneet nytkaan luopua, siitakaan huolimatta etta parkkipaikalla sinappi ja ketsuppipulloja rinkkaan pakatessa ohi kaveleva vanhalta vuorikiipeilijalta nayttava mies totesi vaimolleen kovaan aaneen ja meita osoittaen; "Thats not so smart". Mitakohan lie tarkotti. Meilla on Pajero eika Smart. Ehka just sita. Sihijuomaa emme pakanneet kuitenkaan kuin yhden vaivaisen putelin.

Jatettiin sinne kylaan viela semmonen lahtoilmotus ja suunnitelma meijan reitista. Siina ilmeni meijan lahto- ja paluupaivat. Voivat nykia raadot ylos rotkoista, jos meita ei ala kuulumaan. Intoa puhkuen lahettiin seurailemaan vuorilta laskeutuvaa puroa, jonka piti johdattaa meidat aina lumirajalle saakka. Vuoren laelta piti loytya helpolla myos sola, siirtymiseen vuoriston toiselle puolen. Kaikki naytti menevan kasikirjoituksen mukaan. Jokea oli suhteellisen helppo seurailla, kunnes vastaan tuli ensimmainen jaatikko. Jossain 500 metrin korkeudessa. Oltiin vahan etta mita foxia taa tammonen on. Karenilta oli selvastikki jaany jotain sanomatta. Ei taalla tammosta pitany olla. Kipuiltiin vahan aikaa sita jaatikkoa pitkin, mutta se loppui jalleen akkijyrkasti, eika siita paassyt jatkamaan. Loydettiin sitte siita vieresta sellanen tasaselta vaikuttava kohta johon paatettiin jaada yoks, jottei meita pimea nielaise.


viela on heleppoo


Yopaikka. Kivi tyynyna ja vyo peittona. Vahan kuitenki hakulla tasotettu ja vuorattu heinilla.
 Seuraava aamu koitti. Sen piti olla huiputuspaiva, vaan oliko. Se oli ystavanpaiva jota me toisille ilosesti toivoteltiinki ja muisteltiin myos muitaki ystavia. Mukava ku niita on siunaantunu tassa elamassa. Ootte kivoja. Siita aamusta alkoiki 12 tunnin epatoivonen, fyysisesti ja psyykkisesti erittain raskas taistelu ylospain. Usein huomattiin kuitenkin, etta jouduimme rankan taistelun jalkeen taistelemaan tiemme jalleen alaspain. Ei yksinkertasesti vaan paassy eteenpain. Mentii valilla vahan veitsi kurkulla ylos ja alas vuorten poimuja. Se oli ihan hullun raskasta ja valilla tuntu etta eihan tasta tuu hevon sontaa. Ne vuoren seinat/poimut oli semmosta haurasta kivea, ja aina ei oikeen voinu olla varma etta pitaako taa vai irtoaako. Eika hirveena tehny mieli tarrautua semmosiin irtokiviin. Paalle sitte viela ne pienemmat irtokivet/sora mita siella rinteilla oli. Ne pyori ku marmorikuulat jaloissa ja aiheutti jatkuvasti piemepia ja valilla vahan suurempiaki rumble rumbleja. Kiipea sitte niilla vuorattua haurasta seinamaa rinkka selassa. Kylla me moneen kertaan tuhistiin etta ruton Kareni, eiha se tienny mistaan mitaan. Epailtiin etta se ei todellakaan oo naita samoja paikkoja ryominy. Sita puron uomaa nimittain oli mahoton seurata niitten jaitten ja korkeitten seinamien takia. Ja piti apinoija sitte siella ylempana. Taisteltiin silti ylospain koska ei ois paasty niita paikkoja valttamatta alaspain joista oltiin tultu. Ja vahan ajateltiin kuitenki etta jos Karen on tasta menny ni niin mennaa meki! Sit tuli vastaan sopivan nakonen yopaikka. Jaatiin siihen sitte taasen taivasalle kollottelemaan. Vahan piti taas jaahakulla muokata sangynpaikkaa mutta oikeen hyva siita tuli. Parisanky talla kertaa. Iha vaan ystavanpaivan kunniaks. Oltiin noustu paivan aikana ehka vaivaset 500 metria mutta loppu naytti jo paremmalta. Lumiraja siinsi horisontissa ja loppureitti naytti kelvolliselta. Paatettiin etta huomenna ollaan huipulla!


pida kiinni, ma tuun auttaan!

Piti vahan jatkaa meidan evaita. Hyva dyykki.



Ei ollukkaa nii hyvaa. BLAAH, taas papuja!
 Auringon taas noustessa matkamme jatkui. Matka eteni hyvin. Loyty erittain ihania ja tukevia ruohotuppoja, joista sai maagisia otteita ja taman lisaksi opittiin viela rumblettamaan. Rumblettaminen oli oiva alasmenotyyli, jossa aiheutetaan pienimuotonen kivivyory ja hypataan sen kyytiin. Ei kuitenkaan ihan alas saakka, kohteeseen vain. Paastiin takasi sinne purolle, hitusen ylemmas taasen ja saatiin vetta. Siita paastiin sitte kiipeamaan lumirajalle suhteellisen helposti. Kiivettiin neljassa tunnissa saman verran ylospain, mita oltiin noustu koko edellisen paivan aikana. Tuntu kylla sanoinkuvaamattoman hyvalta seista siina lumirajalla. Sai nayttaa kielta niille kaikille viheliaisille jyrkanteille. Ei muutaku kramppoonit jalkaan ja menoks! Kipiteltiin siella lumella ku pienet vuohet ja paastiin aika helpolla sen lumen yli. Siita olikin enaan pieni kipuaminen kallioilla ja sujahtaminen solan lapi toiselle puolelle. Tama kaikki suju ku tanssi. Kurkkasimme kohta vuorijonon toiselle puolelle, ihan uusiin maisemiin. Mielestamme tilanne oli tassa vaiheessa kaventunut 2-1. Silti hieman viela vuorten hyvaksi. Toisella puolella tallusteltiin jaatikkoja pitkin ja ihasteltiin kauas avartuvia nakoaloja. Loydettiin viela makkeen olonen yopaikka kallion kolosta. Syotiin rekkamiehen blajaykset ja paatettiin etta nyt mennaan huipulle asti, ku kerta tanne saakka ollaan selvitty. Yritettiin Mt Sealylle. Siita meinaski sit tulla viimene kipuaminen ku holmona jatettiin kartta pois matkasta. Lahettiin nousemaan vuoren huipulle ja just ku oltiin nousemassa solasta lapi, huomattiin etta ei tasta kannata lapi menna. Oltiin noustu semmoselle rinteelle joka ei jatkunu mihinkaa ja siella huipulla nokotettiin lumilipan paalla. Sopivasti viela toiselta puolelta vahanku miinuskulmaan sulanu. Seisottiin siina tyhjan paalla ja tajuttiin etta akkiapois, taa murtuu. Hyi ku huimas. Liikkeet muuttu varovaisiks ja koetettiin olla aivastelematta ja royhtailematta(mika oli sangen hankalaa) jottei se lippa romahtais alas. Tokattiin suomen lippu pystyyn (ilun paita), otettiin pari hatasta kuvaa ja lahettiin viela hatasemmin alaspain. Oli elamamme pisimmat ja vauhdikkaimmat pyllymaet siina rinteessa, oli sen verran jyrkka ja pitka maki. Oltiin melkosen tyytyvaisia kuitenki itteemme vaikka korkeimmasta huipusta jaikin 100 metria puuttumaan. Se oli 2-2. Illalla kelpas makuupussissa mehustella paivan tapahtumia.


cramponseja jalkaan ettei lipsu ku heikkisella mm-kisoissa

Naama messingilla lumelle paasysta!


Hmm, suunta vaikuttaa hyvalta. Lahdemme siis juuri painvastaiseen suuntaan.


kartanlukua


HUIPULLA! !


aika levee toi ura...


tarkeni


Not So Smart!?


nakyma sangysta
 Yo nukuttiin hyvin tai vahemman hyvin ja aamulla lahettiin suunnisteleen eri reittia alaspain. Sen piti olla paljonki helpompi eika silla reitilla pitas olla mitaan itkunsekasia kiipeilyliikkeita aiheuttavia kohtia. Edellisten paivien ponnistelujen takia olo oli ku katujyran alle jaaneella ja jotenki piti paasta taas sopivalle taajuudelle. No, siihen tarjoutu mahollisuus ku tultiin semmoselle jannalle sulamisvesi-jarvelle jossa oli ehka -5 asteista vetta. Seuras nopee "Jos saa meet ni meen maaki" - keskustelu ja siella sitte otettiin vuoronperaan kylpy. johan taas alako vaelluskenkaan tulla liiketta. Ristittiin taa kyseenalainen toimitus Vuorikiipeilijan Kasteeksi. Reitti sille hutille josta meian piti paasta helposti laskeutuun oli kyl helppo. Varsinki ku tajuttiin yks erittain oleellinen seikka vuorikiipeilysta. Huomattiin etta jokku oli kayttany jaljista paatellen naita cramponeita, piikkeja, myos muualla ku jaalla. Voi hanuri. Me oltiin kannettu niita rinkan paalla alkumatka ja varottu kolhimasta niita ettei ne menis rikki tai naarmuille. 300dolsuu jos menee rikki. Eihan niita saanu rikki vaikka kuinka hypittii loppumatka kivikoilla. Ei oikeen tienny itkeakko vai nauraakko ku mietittii miten ne ois helpottanu meijan edellispaivien tuskaa. No, opittiimpahan taas! Ja loppumatka otettiin ilo irti niistaki. Sai Karenki anteeks sen reittiopastukset. Hauskaa oli seki ku tultiin sinne hutille, ni meita vastassa oli pelastyneen olonen hutin vartija. Se kerto meille etta meita on etitty kissojen, koirien ja helikopterin kans. Oltiin sen verran paljon myohassa, mitany pari paivaa. Sielta sitte soiteltii taas radiopuhelimilla ja ilmotettiin etta "Finnish individuals, party name KUKOT on safessa." Kovin olivat helpottuneita ku ei oltu sen naantyneempia eika nakyny isompia ruhjeita.


Ilari naattii


oottekste samat tyypit? kysy vartija.


jeah
 Loppumatka kipiteltiin alas ja oltiin oikeenki tyytyvaisia/kiitollisia reittivalintaan koska vakea tuli vastaan ku suvijuhlilla. Palauteltiin kamppeet ja lahettiin siitaki puljusta vuoden tyytyvaisimpina ulos. (saatiin ylimaaraset vuokrapaivat anteeks!) Kaytiin varmistaan officessa ettei meita enaa kukaa eti vuorilla ja kaikki on ok. Sen jalkeen miltei juostiin autolle. Siella nimittain ootti etukateen ostetut karkkipaivan karkit ja AIETTA sita onnen paivaa ku pistettii ylafemmat ja suut makiaks! Huvinsa kullaki. Illalla syotiin hyvin, kaytiin kahen dollarin ja viien minuutin kuumat suihkut(proystailya) ja fiilisteltiin. Katottiin ku itse Kykin Vuori hohti auringonlaskussa. Tuntu etta ois elany useammanki vuosikymmenen vuoristossa ja kiivenny Everestin silimat kiinni. Ja tuntuuhan se hyvalle ku on kovaa maata jalkojen alla eika tarvi pelata tippuvansa jatkuvasti. Seuraavana aamuna nahtiin Karen ja se myonsi etta oli tehny pikku virheen ku neuvo meille sen reitin. Kuulemma sita kiivetaan talvella ku lumi peittaa puronuoman ja sita on helppo seurailla. Se oli kattonu meian menoa kiikarilla ja anto tunnustusta. "Rough climb, good job boys!" Nama sanat mielessa hyvasteltiin Cookin vuori. Ei kyl puhuttu Karenille cramponeitten kaytosta mitaan...

-kukot-


Mt. Cook




maanantai 11. helmikuuta 2013

Liskoja, lampaita ja ihmissusia

Tuninkia mallia jopo

Nonii tassa on nyt pikkuse aikaa vierahtany viimesimmasta postauksesta mutta siihen on hyvia syita: mm. ahneet paikalliset vaatii taalla jopa kirjastojen netinkaytosta maksua. Me ei olla moiseen riistoon suostuttu ja ollaan oltu oikeenki vihasia kaikille kirjaston mummoille jotka on ollu kasi ojossa vaatimassa dollareita heti sisaan astuttuamme. Naytetaan varmaan sen verta rikkailta rahamiehilta etta sopii tulla inisemaan rahaa. Iha oikeesti, eilenki yks pikkupoika tuli kysymaan dollaria, tarvi kuulemma ostaa isalle kokista.




No nyt ollaan Dunedinissa ja taalla paastii ilmaseks nettii. Tosin auto piti jattaa jonnekki kuuen kilsan paahan ettei tarvinu maksaa parkkimaksua. Hauskaa taa penninvenytys. Taa on iha paras harrastus, varsinki sillon ku tajuaa etta sen ilmasen parkkipaikan hakuun on menny bensaa enemman ku maksais jattaa auto kirjaston nurmikolle ja ottaa siita parkkisakko.

Aateltiin etta vois ihan semmosessa kronologisessa aikajarjestyksessa sitte vaha kertoilla etta mita ollaan puuhailtu viimesen kahen viikon aikana. Jos muistaa...

Niijoo 2 viikkoa sitte oltiin Nelson nimisessa kaupungissa. Kivan kokonen ja nakonen paikka. Sellanen rauhallinen rannikkokaupunki. Ei kuitenkaa ihan yhta rauhallinen ku Kokkola. No siellahan me mentiin parrat kasvaneena ja ankkurit olkavarsissa satamaan ja paastiin sitte tietenki heti yhelle isolle paatille kapuks. Ilu oli Kapu ja Lari oli laivakokki. Ja molempia syytettiin ku kaikille tuli rumble rumble. Ilua epavakaasta menosta ja Laria sapuskojen laadusta. Oikkeesti oltiin vaan mukana siella paatilla. Siela oli semmonen sekalainen seurakunta sen purkin omistajan kavereita. Ne ei ees tuntenu toisiaan eli sulauduttiin hyvin sakkiin. Silla suurehkolla katamaraanilla sitte seilaltiin tuolla tyynen meren aallokkoja kokonaisen paivan ajan. Keli oli ku morsian, ei kuitenkaan yhta epavakainen. Syotiin niitten evaita ku ne auliisti niita meille tarjoili, ja hihkuttiin riemusta ku saatiin viela hedelmakakku matkaevaaks paivan jalkeen. Ilulla tosin hihkunta loppu ku se maisto palan siita kakusta. Lari taas syo mita tahansa makeaa ja imelaa ilman minkaan sortin allotysta ja kiintiota ja kakku havisi hyvinkin nopeaa jonnekkin suolen mutkaan. Iha hupanen reissu oli, vaikka ei mikaan monen viikon trippi ollukkaa. Paremman puutteessa tuntu oikeenki hyvalta kayda ees paiva tuolla suuren ja mahtavan Pacific Oceanin aalloissa.

Meijan alus
Lari viihytti yleisoa huuluharpulla


No seuraavaks suunnattiin kulkuamme kohti kehuttua Abel Tasmanin luonnonpuistoa. Kaikki sita oli ylistany ja hehkuttanu. Paikalliset ja vahemman paikallisetki. Hurrautimme sit sinne ja aateltii etta pitaisko sita sit lahtea tallustelemaan semmosta polkua pitkin joka siella kiemurteli. Sen profiili oli vaha semmonen etta se polku kiemurteli siella rannalla ja kiipeili kukkuloille. Rannat oli kylla huikeita. Semmosta kristallin kirkasta vetta ja valkosta hiekkaa. Kelepas siella pulikoija ja rotvata ja katella maisemia. Valilla kyl meni hermot ku se polku sukelteli siella pusikossa ihan liikaa eika sielta nahny mitaa. Eika kuullukkaan ku siella metassa asuu semmosia hirveita sirkka-nimisia otuksia. Ne hankaa ilmeisesti takajalkojaan siipiinsa ja siita syntyy semmonen ujellus etta valilla meinaa tarykalvot ratketa. Varsinki ku niita on useita tuhansia saman puun oksilla ja kaikki yrittaa saaha aikaan toinen toistaan rumempaa aanta. Mehan sit niita karteltiin ja juostiin omia polkuja pitkin joskin aina valilla huomattiin tulleemme umpikujaan. Hauskimmat kommellukset mita siella sitte tapahtu ni liittyy vuoroveteen. Siella on huomattavan suuri vaihtelu nousu- ja laskuveen valilla ja meillapain ku ei taho tuo Ojutjarvi ja Kolanmonttu hirveesti vesiaan vaihella ni olihan se ihmeellista ja se paas valilla unohtuun ku viriteltiin riippareita mihin sattuu poukamiin. Aamulla herattiin iha oudossa paikassa ku oli maisema sen verran muuttunu, ja oli senteista kiinni ettei vesi huuhellu hanuria. Hauska tempaus oli kanssa ku matkav varrella oli semmonen lahen poukama jonka pysty laskuveen aikana ylittaa jalan, mutta nousuveen aikana siita ei pitany paasta yli, joutu kiertamaan useita kilsoja. Me ei sitte ihan uskottu etteiko siita muka yli paase. Oltiin mukamas tarkkailtu sellasia merkkipaaluja ja huomattu jo siita tullessa etta kylla tasta varmasti paasee nousuveden aikanaki yli. No ei vaan paassy. Koitettiin kylla. Hollantilaiset hihitteli rannalla ku me lahettii kahlaamaan rinkat paan paalla siita yli ja siina vaiheessa ku meilla oli nenaan asti vetta ja veen alta nous vaan hauskoja pikku kuplia, ni ne jo vallan rakatti siella rantamilla. Mokomat.
      Oli ihan kiva reitti mut valilla kylla hapotti ku siella tuli jos jonkimoista kulkijaa vastaan. Osalla varvassandaalit jalassa, osalla korkkarit. Osalla taas sitte kaikki maholliset hifistelykamppeet tonnin vaelluskengista kahen tonnin vaellussauvoihin saakka. Toisaalta siita saatiin hauska harrastus ku nuuhkittiin vastaantulevista lahtevia erilaisia tuoksuja. Osa oli varmasti loytany jonku hajuvesitehtaan matkan varrelta, pysty selvasti erottaa Bossin, Diorin ja Dolce&Gabbanan. Itse haisimme ehka enemmanki Hilse&Kakkanalle. Vois ruveta maahantuomaan sita Suomeen. Kovin on kysyttya.

No sielta selvittii hengissa ja otettiin suunta lansirannikkoa alaha pain. Yritettiin tarskyja toisen saman lahkon retkikunnan kanssa mutta eiha siita mitaa tullu taaskaan.

Nousuvesi tuloillaan

Abel Tasmanilta. Siella oli kylla kaanista

Lattyja syyaan usein ja eri varisia

Taalla ei oo  muita villielaimia ku ihmissusia sillon tallon. No snakes

Kasteella


Ettei kenellakaan nyt sitte vaaristyis todellisuus lomalaisen elamasta, ni pakkohan tassa on kertoa muutamia inhottavia seikkoja, jotka aiheuttaa sen ettei taa aina oo todellakaan mitaan ruusuilla tanssimista. Jalkeenpain tietenki naurattaa mutta ite tilanteessa ei niinkaan.
    Mehan ollaan nukuttu lahes kaikki yot taalla meijan riippumatoissa. Ne on herattany sangen suurta ihmetysta. Ne on melkosia vehkeita. Saa melkeen mihin tahansa kiinni ja aina saa makoisat unet. Tai lahes aina. Tuolta patikointireissulta ku lahettii ni meilla tuli semmonen kolmen yon mittainen liskojen yo. Liskojen yohan tarkottaa sita etta sita on vahan niiku hereilla, mutta mukamas nukkuu. Mutta ei kuitenkaan. Ja kaiken taman kruunaa jatkuvat painajaiset (olen Oulun rotuaarilla alasti, sataa rantaa ja on kylma), hyytava kylmyys ja huonot asennot. Liskojen yot johtuu yleensa muista ihmisista tai huonosta paikanvalinnasta. Riippumattoja siita on turha syyttaa, niissa olevat hyttysverkotkun yrittavat parhaansa mukaan torjua myos liskot. Enemman sita pitaa peiliin kattoa sen paikanvalinnan kohalla. Noniin no ekana yonahan me sitte etittiin hyvaa yopaikkaa jo pimean laskeuduttua Greymouth nimisen kaupungin ylle. Luultiin loytaneemmekin sellaisen ihanteelliselta Scenik Lookout nakoalatasanteelta kaupungin huipulta. Lyotii riipparit roykeasti kiinni nakoalatasanteen kaiteesta toiseen. Vahan matalalla se matto oli, ja kun kyytiin loikkasi niin hanuri viisti hitusen maata. Pohdittiin etta ei se mitaan haittaa, sehan vaan silleen hyvin tukee ja antaa hyvat younet. Kakan losot se mitaan tukenu. Ja ihana yokosteus joka hiipi merelta kasteli joka paikan likomaraks. Ja ku se pylly viisti sita maata ni siita aiheutu se, etta se oli ihan puuduksissa koko yon, eika loytyny millaan hyvaa asentoa. Aamulla matoista nous kaks erittain raihnasen olosta kollia. Oppiipahan olemaan.
No ei nakojaan opppinu. Tai yritettiin oppia mut nyt ei kyl ollu meijan vika. Paljoa ainakaan. Seukki yopaikka loyty ihanan jarven rannalta. Lamminta vetta ja kaikkea. Ajeltiin sinne hyvissa ajoin ja aateltiin etta makkee paikka ku ei oo ketaan muita taalla. Paatettiin etta nyt ollaan kyl laiturilla yota taivasalla ku oli lammin ja selkeaa. Mukava siina makoilla ja katella tahtosia taivaan. Kaikki meni suunnitelman mukaan, kunnes puoli kahen aikaan sinne laiturille ryntas semmonen kahenkymmenen hengen bileporukka. Ne heitti kamat paalta, ja loikkas kaikki nakuna sinne kuutamouinnille. Siina vaiheessa karis kylla viimesetki unen rippeet silmista. No ne ei onneks uinu hirvean pitkaan, ja luultiin jo, etta selvittiin tasta koettelemuksesta. Just ku oltiin huijattu ittemme taas hoyhensaarille, ni kuulu semmonen biisonilaumaa muistuttava jylina jostain ja kohta sielta tuli ne samat tyypit, kera kaikkien ystavien ja kylanmiesten jota olivat saaneet mukaansa. Voin taata etta eivat olleet ihan nollatoleranssin mukaan liikenteessa. Ne pulikoi siella pitkaan ja hartaasti mutta harras tunnelma loppui siina vaiheessa kun oli kotiinlahdon aika. Yhelta jos toiselta oli tippunu puoli omaisuutta sinne jarveen. Yhelta lompakko kera muutaman sadan dolsun, ja toiselta joku arvokas kaulakoru. Ne sitte jatti tilalle sinne kaikenlaista roskaa ja ylimaarasta vaatetta. Lahtivatpa lopulta ja nukuttiin autuaasti siihen saakka kunnes aamu sarasti ja artyisa poliisiseta heratti meijat. "Pojat, teilla on tassa vahan siivottavaa", sanoi poliisiseta. Siina sitte epatoivosena selitettii mika oli tilanne ja se katto epauskottavimmalla ilmeellaan meita. Onneks meilla oli alibi. Yks saksalais pariskunta oli nahny meijat ja ne oli huomannu etta oltiin ihan kiltteja, eika riehuttu ollenkaa. Lopulta se pollari usko meita, ja lahti menemaan. Kohta paikalle pamahtu bussilastillinen nuorisoa ja ne alko siivoamaan sita laituria. Ilmeisesti samoja yollisia tyyppeja. Oltiin onneks just ehitty vedesta pois aamu-uinnilta ja aamusukelluksilta ennen ku ne tuli. Yritettiin nimittain kostoks loytaa niitten arvoesineet pohjasta. Semmonen oli liskojen yo nro. 2. Ja oli kylla pateva se jepari ku sain niin nopeasti ne konnat nalkkiin. Annettin tietenki vihjeita sille. Etta jos sinne kotopuoleen tulee taalta jotain kirjeita ni luultavasti niissa on ainoastaan meijan todistajanpalkkioita.

Taa vaikutti hyvalta yopaikalata mutta osottautyu erittain huonoks.

Laituriyon jalkeen sielta sit loyty jos jonkillaista tavaraa. Ilu tekee inventaariota


Seuraavana suunniteltiin sitte etta lahetaan kaymaan jaatikoilla. Vaihtoehtona oli Frans Josephin Glacier ja Foxin Glacier. Jostain kumman syysta valittiin Rans Jooseppi ku se oli lahempana, vaikkakin sita kylla kutsuttiin Foxin Glacieriks vaikka oltiiki Rans Joosepilla. Sekavaa mutta tajuaa ken tajuaa. Kaytii eka infossa kattomassa etta mita ne oikeen kertoo niista jaatikoista. Petyttiin ku siella sanottiin vaan etta sinne paasee puolen kilsan paahan vaan vilkasemaan etta milta ne nayttaa. Kuulemma ei saa menna lahemmas ku voi tulla kivia paalle, tai jaata. Tuumathiin notha kylla myo laphin kukhot olhaan ennenkhi jaatikholla olthu ja osathan varoa. Lahettiin sitte kohti jaatikoita ja kivuttiin ihan sinne juurelle saakka. Muutamia rumble rumbleja siella naky, aika pienia, mutta sopivasti toi kutinaa massunpohjaan. Paastiin illan tullen perille ja paastiin maistelemaan paikallisia jaapuikkoja. Hrr. Siina virtas semmonen sulamisvirta joka oli varmasti kylmempaa ku avannossa. Ei uskallettu lahtea viela illalla kiipeilemaan jaatikon paalle, sielta ois ollu viheliainen tulla pimiassa ottalampun kanssa alas. Tasotettiin itellemme paikka kivikosta ja leviteltiin makuualustat. Taas nukuttiin taivasalla, eiha siella mitaa puita ollu minne ois voinu tuon maailmanluokan nukkumakapistuksen viritella. Tana yona saastyttiin liskoilta mutta hieman unta hairitsi kuu joka mollotti taivaalta ku paraski LemKemin energiansaastolamppu. Ja putoilevat kivet ja jaanlohkareet jylisi valilla niin etta unemme hairiintyi. Aamusella alotettii kiipeily ja yritettii loytaa sopiva reitti jaatikon paalle. Se oli aika kuumottavaa hommaa kun yritettiin ilman minkaalaisia varmistuksia kiiveta kallioseinaa ylospain. Heleppoa se oli Tampereen Kiipeilykeskuksella ku ei ollu sita pelkoa etta jos ote lipeaa tai voimat loppuu ni tipahat joko kallioille tai kallion ja jaatikon valiseen rotkoon. Onneks oltiin ihan tolkuissamme ja ei viittitty mitaan ylilyonteja ottaa. Loyettiin muutaman epaonnistuneen yrityksen jalkeen sopiva reitti ylos. Koivunevan Maken vanahin poka seois menny niista ekoista kohista ylos nii etta hujahti, meilla ei riittany taso. Ylhaalla jaatikolla meian etenemisen katkas yksinkertasesti varusteitten puute. Ois pitany olla hakut ja kamppeet, pelkat tennarit ei riittany, oli sen verran liukkaan nakosta ja isoja railoja jaassa. Paistateltiin sit siella paivaa ja poseerattiin kiinalaisille jotka lenteli helikopterilla ja otti meista kuvia. Taas...
Tyhjin kasin ei jaatikolta tarvinu autolle lompsia, otettiin niin iso jaalohkare ku jaksettiin kantaa rinkkaan ja salakuljetettiin se autolle. Ah sita nautintoa ku lohko jaapaloja limukan sekaan, tais olla ekat kylmat juomat talla reissulla.

Naa retket tehaan aina hyvassa hengessa

Kohde nakyvissa

Lumityot ennen huvituksia. Pyrimme edistamaan ilmastonmuutosta lampimimpien kelien puolesta siella kotosalla ja sulatimme paljon jaata ja lunta.

Aamiaista vuoteeseen

Lumi antaa hyvaa tuplarusketusta

Joutu kiipeamaan valilla vaha jyrkemmistaki paikoista

Kuinka lahelle jaata voin paasta tanaan?


Lari oli huomannu jaatikkomestan infossa jonku vaellusreitin jonka varrelta loytyy niita meian rakastamia hot poolseja. Tarvittiin jaatikon vastapainoks jotain lamminta ja paatettiin lahtea hilipaseen kylpylaan. Ei tarttis kavella ku vaivaset 17km suuntaansa. Aateltiin olla max pari paivaa ja otettiin evaat sen mukaan, muutama pussi nuudelia, 2 nakkia, 2 tonnikalapurkkia, 2 porkkanaa, jauhoja,sokeria, suolaa ja paketti kekseja. Keksipaketista kaytiin vaantoa, onko se jo liikaa. Aateltiin sit juhlia ja otettiin seki kantoon. Makosa oli tallustella pitkasta aikaa kunnon metassa, eika missaan puskassa, niita taalla on riittany. Kunnon satumetta se oliki, kokoajan tuntu etta kohta tulee punahilkka ja lauma kaapioita vastaan. Oltiin sen verran myohasessa lahetty liikkeelle etta paatettiin matkan varrella yopya polun varressa olevassa autiotuvassa. Nimiki vaikutti hyvalta, Arkkitehdin Tupa. Oikeen 2 hengen sviitti. Siella tuliki sitte koettua liskojen yo nro. 3. Piettiin illalla huolelliset hyttystentappotalkoot ja listittiin satakunta itikkaa seinille. Tyytyvaisina saaliiseen kaytiin potkottaan mutta annas olla, ku valot sammu ni alko semmonen inina ja kutina ettei moista oo ennen koettu. Oli arkkitehilla menny jotai suunnitellessa pieleen tai raksamiehet oli sossiny pahemman kerran. Niita itikoita puski joka ikisesta raosta sisaan ja ilma oli sakeana inisevia pikku ilkimyksia. Ei auttanu ku levitella riippari sangyn paalle ja menna riippumaton sisalle ja laittaa hyttysverkko kiinni. Ilu nukahti taman jalkeen yllattavanki nopeasti. Lari sen sijaan pyori ensin muutaman tunnin tuskissaan hikisessa ylasangyssa ja pakeni loppuyoks ulos riippumattoon. Aamulla annatti arkkitehdille.

Valaistunut mies tuo Ilari


Loppumatka meni melkeen juoksujalkaa, jospa kuumat kylvyt huuhtois kutittavat itikanpistokset iholta. Paastiin perille ennatysajassa ja siellahan komeili semmonen 31 henkea vetava hutti eli mokki johon me linnottauduttiin. Siella oli oikeen ystavallista henkilokuntaaki paikalla ja erityisesti yhen nuoren miekkosen kanssa tultiin hyvin juttuun ku se oli kans riippumattoilija. Puhuttiin ittelle yopaikka sielta mokista ko sinne ois pitany etukateen maksaa majotusmaksut. Sit kuultiin seuraavan paivan saatiedotukset ja vallan kauhistuttiin. Lupas heavy falsseja. Eli raskaita vesiputouksia. Jouduttiin sitte vahan tekemaan suunnitelmaan muutoksia ku ei oikeen tehny mieli lahtea seukkipaivana kavelemaan sinne kaatosateeseen. Kuulemma vahan vetinen se polkuki. Jouduttiin pohtimaan kumpi on parempi, joko lahtea liikkeelle ja mahollisesti hukkua sinne vesisateeseen vaiko jaaha mokille ja naantya nalkaan. Meijan evaat jotka oli niukat jo kahelle paivalle ei tulis kestamaan millaan ylimaarasta vuorokautta. Paatettiin luottaa siihen etta kait sita jollain on vahan ylimaarasia evaita ja harjoteltiin oikeen anovia koiranpentukatseita. Sitte meijan trangian paistinpannun pinnote rupes olemaan elamansa ehtoolla ja meijan latyt, joita me joka valissa ollaan paisteltu rupes tarttumaan kiinni pannuun. Ei ollu heleppoa, ei! Mutta meilla oli ruokkimisenkeli matkassa. Heti ku paastii sinne mokille ni sinne oli joku jattanu tonnikalaa, pitaleipaa ja semmosta hyvaa imelaa kakkua, jossa oli omar karkin makusia toffeeklontteja. Toinenki ruokkimisihme tapahtu viimesena aamuna ku meijan kanssa sadetta pitany pariskunta oli lahtiessaan jattany meijan evaitten viereen papuja ja purkkihedelmia. Ihanat ihmiset. Kannatti harjotella koiranpentuilmeita ja vatsan murinan tehosteaania. Ei nahty ees nalkaa siella. Ja olihans e kertakaikkiaan taas taivaallista nauttia niista kuumista lahteista vesisateessa. Rankkaahan se oli ku piti semmonen 4x2tunnin sarja vetaa paivassa, mutta kylla se roppa siihen tottu, ja tuntu etta iholta liukeni muutama kilo saastaa sen kuuman veden ansiosta. Oli ihan semmonen mukava mokki fiilis. Oltiin vaan ja luettiin kirjaa, sillonko ei oltu kylvyssa. Nukuttii kaikki univelat poijes kera korkojen ja tietysti syotiin hyvin - vai syotiinko?

Kelpaa kylla loikoilla 1/4 erilampoisesta altaasta

Sadepaivan ilo

Ruokintaihme. armon sailykkeet

Ei periaatteessa ees hapottanu


Ollaan sielta sitte ajeltu pikkuhiljaa kohti etelaa. Pysahytty kaikissa mielenkiintosissa ja ei niin kiinnostavissaki paikoissa. Vietetty vaha siestaa valilla ja yovytty mita royhkeimmissa paikoissa. Pitaa varmaan ruveta pyytamaan rahaa Uuden-Seelannin turisminkehittamisvirastolta ko ollaan sen verta iso nahtavyys meijan riippareitten kanssa. Suurin osa ihmisista ku nakee meijat kollottelemassa riipparissa ni ne stoppaa menonsa ja kaivaa kameran esiin. Pitaa kuitenki varoa ylpistymasta tasta seikasta ja varoa ottamasta ansiota siita silla taallahan rapsahtaa 200 dollarin sakko useassa paikassa mielivaltaisesta leiriytymisesta. Ja se sakko on henkilokohtainen joten saastimme tuossa juuri 400 dollaria yks aamu. Oltiin ajettu mita tyhmimmalle paikalle auto. Semmosen kyltin alle jossa luki isolla NO CAMPING. Keskella kaupunkia jarven rannassa. Joku karttynen pappa oli meijat karayttany ja soittanu jonnekki, ei tiieta minne. Ja sielta tuli vihanen tati jollaki valkosella autolla, metsanvartijapuku paallaan. Se yllatti meijat, erityisesti ilun AK:lta housut kintuissa. Mutta kikka kutonen toimii lahes aina. Ainaki Larin kokemuksella. Leikittiin totaalisen idiootteja ja huonosti kielta osaavia alykaapioita. "Ta? Really? Oh no?" ja muut hammastyneet ja epauskoiset huudahdukset yhdistettyna itkunsekaiseen panikointiin saivat taman akaisen metsanvartijatadin hiukan leppymaan. Selvittiin varoituksella ja paatettiin etta ei aiheuteta enaa kellekkaan mielipahaa leiriytymalla moisiin paikkoihin. Talla lupauksella saatamme valttya myos omalta mielipahalta joka tulee taatusti jos meille pamautetaan 400 dollaria sakkoa riipumatossa nukkumisesta!

Tasta rapsahti, melkeen! Mutta niinku Lari nokkelasti kysyki silta tadilta. Voiko sakottaa jos ei oo riippumaton kuvaa tuossa kyltissa? Mutisi jotain alykaapioista vastaukseksi...
Saa kehystaa

Reissuskitta on kovalla kaytolla. Alkaa biisit vaan olla jo vahissa. Saa laittaa mun sahkopostiin jos on sellasella kompaktilla A4 lapuilla useita soitettavia soinnullisia lauluja! Kiitos!


Ollaan otettu osaa myos lammaskoirakilpailuihin. Jos oltais savossa, ni puhuttais kylla kili pailuista. Niissa oli jos yhensortin skabaa siita, etta kenen jyvajemmarin piski ajaa nopeiten lampaat karsinaan. Oli enemman ja vahemman mielenkiintosia kisoja. Ja naurettiin ku ne hurtat epaonnistu valilla taysin ja lampaat viiletti pitkin kukkuloita isannan karjuessa paa punaisena alhaalla. Sitte tehtiin tuttavuutta yhen Richardin kanssa joka oli paikallinen lammasfarmari. Eika mikaan pikkutilallinen ollukkaa. Silla oli joku 5000 lammasta. On niissa illalla ennen nukkumaanmenoa laskeminen. Se sit kysy meilta etta halutaanko lahte sen kanssa pyydystamaan kolmea lihavaa pataan laitettavaa lammasta ja totta mooses me haluttiin! Hypattiin sen monkijan jousille ja se ajoki semmosta OffRoadia etta ei oo Ilukaan kevarilla moista ajanu. Sit ahistettiin ne lampaat semmoseen umpikujaan ja ruvettiin valkkaamaan parhaita. Ei olla kylla ennen tiietty millasia elukoita nuo lampaat oikeasti on, ja mita tarkottaa etta jos joku on lauhkea ku lammas. Ne on kylla tyhmia ja rauhallisia laumaelaimia. Siella ei sooloilla. Jos osa joutuu paniikkiin, ni ne muut ryntaa samaan laumaan ja on ihan mielissaan paniikissa kans sen sijaan etta lahtis meneen. Napattiin kolme muhkeaa lammasta ja heitettiin ne karryyn. Sit illan paalle otettiin viela osaa niitten kylatapahtumaan, jossa paistettiin kokonainen villisika ja muhkeita lampaankyljyksia myoskin. Syotiin suurella ruokahalulla oikeaa lihaa, ja jututettiin porukkaa. Aika lepposia oli ne maajussit kylla. Saatiin kutsu Rikin vanhempien luokse yokylaan ja toki me suostuttiin. Ja mika meita siella odottikaan. Aito suomalainen sauna! Oikeen Norpe Finnish sauna! Ja se ukko napsautti sen heti paalle. Ja hyvat loylyt siella saatiinki. Tuntu kylla hyvalta hikoilla oikeen kunnolla kaikki lampaanlanta pois varpaiden valista. Ei haise hyvalta se. Seuraavana paivana kaytiin viela kattoon miten niista lampaista tehaan villapaitoja. Tai oikeestaan vaan etta miten niilta lampailta otetaan se villapaita pois. Melekosta hommaa, siina on ukot kunnossa ku ne niita elukoita sheivailee.
Mukavaa meininkia kylla nailla taalla maaseudulla, paiskii porukalla hommia, iltasin syo villisikoja ja kilpailee kella on nokkelin piski. Naa elelee taalla kylla ku herran kukkarossa vuorten laaksoissa melkeen niinku haluaa omilla maillaan.  Aamupalapoydassaki ku oltiin ni ukko yhtakkia pomppas ulos ku naki pihalla janiksia. Haulikosta piiput tyhjaks ja kaks janiksenraatoa makas reporankana pihanurmikolla. Voi sita paivanpaistetta mika sen vanhan ukkelin naamalla oli sen jalkeen ku kehuttiin sita hienoista laukauksista. Kukot arvostaa. Taietaan ruveta maatalon isanniks.

Hmmm... Mika naista olisi paras pataan

Herrojen herkkua, villisikaaaa!

Soomalainen saaana

Lari jututtaa talon emantaa, tuli hyvin juttuu

Keritaan minka keritaan


Ollaan tehty tuttavuutta muittenki elukoitten kanssa ku nuitten lampaitten. Eilen meilla oli varsinainen jannitysnaytelma ku haluttiin kovasti naha pingviineja, ku niita kerran taalla on. Hipsittiin yolla rannikolle ku ne kerran kuulemma sinne yon pimetessa nousee. Meita oli kuitenki vastassa joku hikinen heijastinliiviurpo joka puhu jotain 20dollarista ja opastetusta kierroksesta. Nahtais kuulemma 50metrin paasta pingviini. Lahettii renkaat mielenosoituksellisesti ulvahtaen pois sielta ja katottii kartasta semmonen paikka missa arveltiin olevan pingviineja ja paatettii menna yoks niitten sekaan. Otettiin yopymiskamat kantoon ja hiippailtiin rantaan, eika aikaakaa ku otsalamppujen valokeilat lakas lukemattomien pingviinien laumaa. Tai oli niita ainaki enemman ku 2. Mutta ne oli semmosia pienia, vahan Meerista pienempia mutta yhta sahakoita. Kiusattiin niita aikamme ja yritettii ottaa kiinni ja viia tuliaisina kotio. Siina niita jahatessa melkeen kompastuttiin merileijoniin. Siina sydan pomppas kurkkuun ku semmonen kolmatta sataa kiloa oleva votkale loju rantahietikolla ja sahisi ja karjahteli. Pitihan se niitaki yrittaa harnata mutta ihan koskemaan ei uskaltanu menna. Ne nimittain lahti yllari nopeesti liikkeelle suuresta koostaan huolimatta. Ei tehny mieli jaaha alle, ja sitapaitsi ne haisi ihan vietavan pahalle. Se ois ollu taju pois jo pelkasta hajusta ennenku ois jaany alle.

Inha merileijona ottaa lunkisti, valmiina kuitenkin hyokkaamaan vaaran uhatessa


Ollaan kayty nyt etelassa ja suunta on pohjosta kohti. Matkaa on tarkotus teha samalla kaavalla ja yhta lunkisti. Pitaa kayda kunnolla vuoristossa, se on jaany vahan vahalle. Ollaan kylla yritetty mutta ne on aina jaany yritykseks. Viimesin oli oikeen kolmivaiheinen yritys, uitiin joen yli kamat jatesakeissa, ylitettiin pusikkoiset kukkulat ja viimesin vaihe olis ollu kiiveta vuorelle. Viimesin vaihe vaan jai toteuttamatta ku se pahuksen vuori oli jostain syysta alhaalta kasin nayttany olevan niitten pusikkoisten kukkuloitten takana vaikka se oli oikeesti yli 10km paassa. Kylla sapetti niitten kukkuloitten huipulla, viiksetki vaaleni. 2-0 Vuorille siis. Pitaa kayda kaventamassa. Alkaa muute olla melekoset reissuparrat jo...ainaki Ilulla. Seku ei oo tommoseen peilikuvaan myyntihommissa tottunu ni sapsahtaa aina ku nakee ittesa peilista.

Kivaa ku aina jaksatte laittaa meille vahan kommenttia naitten juttujen alle. Se on tosi piristavaa nimittain lukea niita, ihan vaan vaikka siella lukee etta: "Kuivaa" t. Antero

Vaikka aina ei paase huipulle, se ei nay naamasta. Varsinkaan lehdossa

Joen ylitys kamat sakissa, huom. kova aallokko


Itavaltalaisia Joutilaita Poikamiehia joitten kanssa harrastettiin yks aamu kaikkea rentoa. Esineista voitte paatella mita kaikkea.

Kaveltiin mm. nuoralla...

...Toiset juoksi.