Fiji

tervetuloa Fijin lentokentalle! 

Eirrraato ku on vetamaton olo, ei ees meinaa jaksaa kirjottaa. On niin rentoutunu ja laiskostunu notta ihan pahaa tekee ajatellakki. Eika tarvi ajatella ees tyota vaan ihan vaan ajatella. Meijan jatkuva rotvaaminen ja laiskotteleminen alkaa kuitenki olla jo loppusuoralla, se on nimittain ollu just sita viimeset pari viikkoa. Viimesta paivaa vedetaan Fijin saarella ja osataan jo varoa kadulla vaijyvia kaupustelijoita. Taa Nadi on mita ilmeisemmin olemassa vaan turistien ryostamista varten. Joka kulmalla lymyaa joku seta tai tati ja yrittaa iloisella tervehdyksella ja kadenpuristuksella saada sinut ensin pysahtymaan. Jos tassa vaiheessa erehtyy katsomaan silmiin ja antamaan katta, on varma etta sinut kiskotaan jonnekkin pimeaan putiikkin jossa useat paikalliset samaa sarjaa olevat sedat ja tadit vakisin myyvat sinulle "kasintekemiaan" tuotteita. Varsinaisesta myymisesta ei alkuun kuitenkaan puhuta mitaan. Tilanne vaikuttaa olevan molemmin puolin viela hallinnassa ja nama iloiset ihmiset tarjoavat oikeen tervetuliasijuomat. Juomana toimii Kava puun juurista kuivatettu ja uutettu juoma joka maistuu ihan samalta kuin se kuralatakosta viisi(toista)vuotiaana juomani vesi. Kerran erehyttiin tahan kertomaani halpaan ja jouduttiin erilaisista puisista rummuista, maljakoista, naamareista ja koruista ym kraastasta tapotayteen liikkeeseen. Ekaks juotiin sita kavaa ja sen jalkeen ne rupes ripustamaan hain hampaasta tehtyja koruja meijan kaulaan. Lahjaks mukamas halusivat antaa. Haistettiin jo kilometrien paahan se madan tuoksu ja Lari repi sen pois ennenku ne ehti sita umpisolmulla kaulaan lyoda. Kinnusen poika haisto kuitenki ilmasta tavaraa ja paatti royhkeasti pitaa korun itellaan. Ne kuitenki rupes jo siina alkuvaiheessa puhumaan jotain jostain kylasta, ja siella asuvista koyhista lapsista jotka elaa ainoastaan sen liikkeen lahjotusten turvin. Ja jo ilmestyy erikokosta kolehtihaavia meijanki eteen. Ei annettu penniakaan ja niin rupes ystavallisyys pikkuhiljaa haviamaan niitten ukkojen aanesta ja loppuviimein ne kiskas Ilun korun kaulasta. Siina sai pitaa kaksin kasin ukosta kiinni ettei se lahteny opettaan niille kaupustelijoille tapoja. Sehan on meilla kotopuolessa silla tavalla, etta jos joku kaupustelija ilmestyy jostain tai vaikka soittaa sulle, ni nehan on loppuun asti erittain maireita ja ystavallisia. Aina toivottaa hyvaa paivanjatkoa ilosesti eika koskaan suutu tai osota mitaan artymisen merkkeja vaikka et ostais silta yhtaan mitaan. Ja jos jotain saa lahjaks ni ei siita pois oteta tai saati ruveta maksua siita vaatimaan. Kuvitteleppa vaan ku saat ison kasan lahjoja ens jouluna ja sitte loppiaisen kynnyksella pukki tulee takasi nippu laskuja kainalossa. Ei tuntuis hyvalta kenestakaan. Taalla tuo kaupustelu on vahan niiku meilla aprillipaivana. Meilla eka huijataan ja sitte juotetaan kuravetta, mutta taalla juotetaan ekana sita ja sitte vasta huijataan. Hikinen Nadi.

Mutta saarilla oli lepposta! Meijan tavotteenahan oli loytaa semmonen unelma paratiisisaari tai useampikin jossa vois rotvata, snorklata ja pelata biitsia. Ei oikeen alkuun tiietty etta miten me selvittais parhaalla mahollisella tavalla noille saarille. Meille mahollisimman paras tapa on tietenki sama asia ku mahollisimman halpa. Lentokentalle ku tultiin sillon aikoinaan ni ei ehitty ku rinkat hakea, ni johan oli kimpussa heti erittain ystavallisia tateja. Kaikki molotti kovaan aaneen ja halus tietaa etta kauanko ollaan ja mita halutaan teha. Aateltiin etta kayaampa kattomassa etta milla hintaa naa paastais meijat taalta noille saarille. Semmonen ehtoopuolen ruuusu ohjas meijat sinne toimistoon ja rupes lyomaan erilaisia esitteita poydalle. Me oltiin hirvean nihkeita ja ei oikeen kiinnostuttu mistaan. Nuristiin hinnoista ja sanottiin etta aivan liian kallista. Se oli ihan ilosella paalla ja rupes sitte vahan laskemaan hintoja. Yks yo Mana nimisella saarella makso 65$ paikallista rahaa. Valittiin taa saari sen takia ku siella oli kuuleman mukaan parhaat biitsipelit. Ja se oli halvin. Se sisalsi yopymisen kaheksan hengen huoneessa ja kolme ateriaa paivassa. Se on kotimaan valuutassa semmoset pikkusen vajaat 30 euroa. Me sanottiin etta kuules tyttonen, jos et pysty meille halvemmalla hintaa tuota tarjoamaan ni voit luovuttaa saman tien. No se rupes sitte soittelemaan ja kohta siella oli joku pomo neuvottelemassa meijan kanssa. Rupes hinnat tulemaan alas, muttei vielakaan tarpeeks kovaa kyytia. Neuvottelut katkes siina vaiheessa ku hinta oli 50$ paikallista rahaa ja puhuttiin kahen hengen huoneesta. Lari soitti niille kitaralla yhen kivan laulun toveri Viljasesta ja sanottiin etta se on meilla Suomessa semmonen epaonnistuneiden neuvottelujen lopetuslaulu. Eihan me nyt ekasta mahollisesta paikasta oteta tarjousta, varsinkaan lentokentalta jossa kaikki riistajat ja koronkirskurit viihtyy korkeine hintoineen. Niita oli yllattavan mukava harnata ja kiusata noista hinnoista. Ne kuvittelee olevansa tilanteen herroja, mutta kylla meista tuntu etta me sita orkesteria johettiin. Sikshan ne vahan meinaaki lopussa olla hermona. Lahettiin menee sielta kentalta ja ajeltiin bussilla kylan pintaan. Tinkattiin sitte ku hullut yhen hostellin tyontekijalta ja paastiin lopulta hinnasta sopuun. Sovittiin etta mennaan 7 yoks sinne Manalle hintaan 30 Fijin dollaria/yo/safkat. Eli ihan kohtalaisesti - 13€.

Meian ranta

Kirkkoon lahossa pyhapuku paalla. Miellyttava ilmava asu...

Esilaulaja

raja!

kookoksenhakureissulla. Maahan 20m!

horps maisk slurps

kylakoulusta

kaytii ottaa jengikuvia

petivaatteitten pesua

Mooseksen kans kalassa!

Rotv

Siella Manalla me sit rotvattiin ja lohottiin niin paljo etta laiskostuttiin ihan totaalisesti. Ei olla varmoja onko mejan kyljissa olevat ruhjeet makuuhaavoja vai onko ne koralleista saatuja naarmuja. Jatkettiin meijan asumista siella aina paivasta toiseen. Olihan meilla tarkotus kayda parilla muullakin saarella muttei jaksettu. Vaikutti siihen tietenki seki, etta nahtiin muutama suomalainen siella, jotka oli kayny porraamassa kauempana ja ne meinas etta ei olennaisesti ollu muuttunu meininki mihinkaan. Ei ainakaan parempaan suuntaan. Ja ei oikeastaan ollu ees mitaan tarvetta lahtea minnekkaan. Meilla oli naas ihan tosi kivaa siella Manalla. Siella oli mukavia ihmisia, biitsiverkko, riippareita, hyvat safkat(joskus) ja hyvat snorklausmestat. Noitten parissa meijan aika siella sitte kuluki. Ja ollaan kylla ihmetelty, etta miten se kaks viikkoa meneeki niin hujahtamalla, vaikka rehellisen tyomiehen nakokulmasta et oo tehny yhtaan mitaan. Mut siitahan se varmaan johtuu ku se oli niin rentoa. Ihmiset siella saarella oli paaosin erittain lepposta sakkia. Varsinki kaikki pohjoismaiset ja tietenki paikalliset. Lukuunottamatta paria paikallista vartijaa jotka tyoskenteli saaren hienostolomakylassa ja esti meita kulkemasta lomakylan lapi saaren toiselle puolelle snorklaamaan. Aina jouduttiin rahinaan niitten kanssa. Ruoka oli kuten jo aiemmin mainittiin erittain syomakelpoista. Suurimmilta osin. Aamupalat olivat sangen sokeripitoisia. Pullaleipaa, donitseja, lattyja ja piirakkaa. Me viela kastettiin nama kaikki ekstra siirapissa ja dipattiin sen jalkeen sokerissa. Pelattiin nimittain etta loppuu energia kesken rotvayksen, eika kykene hakemaan enaa uutta limupulloa ja kuolee nestehukkaan siina hikoillessa. Lounaat oli hiilaripitosta muhennosta. Riisia, pastaa, nuudeleita ja perunaa sekasin. Ihan hyvan makusta yleensa. Paivallisella oli kokki yleensa laittanu parastaan. Oli lihaa tai kalaa tai kanaa tai jotain suhteellisen sitkeaa ja epamaarasta. Epailtiin etta se oli koiraa. Ainaki ne koirat hupeni sielta rannalta paiva toisensa jalkeen. Ruokajuomana toimi mehu, jota kitattiin sangen ahneesti. Muuten juomapuoli piti ostaa, mutta me paatettiin juoda paikallisten tankeista loytyvaa sadevetta ilmaseks. Se aiheutti epamiellyttavaa rumblerumblea, joka ei Larilla meinaa hellittaa vielakaan.

Paivan epistola oli yleensa seuraavanlainen. Aamupalan jalkeen oli pakko hieman levahtaa. Paas sokeriarvot taas tasaantumaan. Meilla oli iso nippu kirjoja laidasta laitaa. Oli sotaromaaneita, espanjan oppikirjaa, trillereita ja kaikista mielenkiintosimpia oli rakkausharlekiinit, ei oo moisia tullu ennen luettukkaan. Espanjan ymmartaminen on lastenleikkia niitten kirjojen juonien ja naisten ajatusmaailman ymmartamiseen verrattuna. Kohta oliki sit lounas. Lounas tuli vahan puskista, ei ollu ikina nalka mutta syotava oli. Ruokailun jalkeen piti sit tietenki huilata. Siina meni yleensa tunti poikineen kunnes alko tekee mieli teha jotain. Ennen dinneria siis oli paivan urheilusuoritus. Pelattiin biitsia tai kaytiin sukeltelemassa toisella puolen saarta. Biitsipelien laatu vaihteli sosiaalipallosta piirinmestaruus tason peleihin. Haastettiin saksalaiset, jenkit, englantilaiset ja fijilaiset. Jotain peleista kertoo se etta oltiin saaren parhaita. Fijilaiset tarjos parhaan vastuksen. Snorklaus oli maailmanluokkaa, nahtiin haita, isoja kilpikonnia, rauskuja, barrakuudia, karmehia ja vaikka mita varikkaita merenelavia. Auringon laskiessa syotiin dinneri ja juteltiin mukavia muitten reissumiesten ja naisten kanssa. Siina tuli ihan maailmanmatkaaja olo ku ihmisia oli ympari maailmaa ja kaikkien kanssa raatailtiin niita naita. Illalla hostelli oli yleensa jarjestany jonku sortin ohjelmaa, yleensa se oli joko Pacific night tai International night. Ensimmaisessa fijilaiset esitti tansseja ja tulishowta, jalkimmaisessa kaikki paikalla olijat laulo oman kansallishymninsa. Meijan maamme-laulu esitettiin armeijatyyliin asennosta muutamilla kaskyilla hoystettyna. Ja aplodit oli raivoisat joka kerta. Siella oli semmonen tapa etta joka kerta ku tuli uusia ihmisia hostelliin ni niille laulettiin tervetuliaislaulu ja kaytiin esittaytymassa. Ja kun joku lahti ni laulettiin heipahei laulu. Lari sai vakipaikan esilaulajana vaikka ei ees osannu sanoja. Idioottimaisin ilme mita osaa naamalla ja kalsarit jalassa tottakai, se laulo vahintaan pari kertaa paivassa paikallisten kanssa ja nehan tykkas. Ja uudet tulijat luuli etta se on toissa siella. Ennenku kaytiin rattivasyneina nukkumaan, kateltiin tahtia, joristiin ja soiteltiin kitaraa. Ja kaikki tama tapahtui hiessa kylpien.

Tata ku kirjotellaan ni mehan ollaan jo Panamassa. Sattu pari jannaa hommaa sen jalkee ku lahettiin Fijilta. Suunnitelmana meilla oli etta suihkastaa lentskarilla Los Angelesiin Ameriikkaan ja ootellaan siella 12 tuntia ja suihkastaan Costa-Ricaan. No, siina ku oli sita luppoaikaa ni kaytiin hieman tutustumassa paikalliseen ruoka- ja urheilukulttuuriin. Syotiin julmetun kokoset hampurilaiset ja heitettiin jaahallin kulmalla Gretzkyn kans ylafemmat. Sitte kiiruhettiin takas kentalle vaan huomataksemme etta se pahuksen kone on jo lahteny. Etuajassa, ilman meita. Ilman rahinaahan siita ei selvitty. Tilanne ratkes sitten silla tavalla etta lentoyhtio anto meille uuet liput. Ja ne liput oli Costa-Rican sijasta Panamaan. Taa oli ihan meian oma toivomus, oltiin jo aiemmin yritetty niita vaihtaa mutta sillon ois pitany pulittaa 400e nuppia kohti. Nyt saatiinki ihan ilmaseks ja paastiin ykkosluokkaan. Taalla ollaanki nyt sit ihan pihalla naitte espanjaa molottavien latinojen kans. Just ku ruvettiin ymmartaan englantia puhuvia ni ollaan takas lahtoruudussa. Otetaan tassa nyt ihan rennosti ja haistellaan vahan ilmapiiria ja etitaan hyvat surffausmestat taalta. Sitte lahetaan ottaan aaltoja ihan tosissaan. Alkaa olla surffilettiki kohta mitoillaan, pitaa viela opetella surffaan. Ja pitanee kaivaa tuo espanja-suomi-sanakirja repun pohjalta.

Fuego adelante muchas gracias vamos mucho gusto gringo tortillanpurijat!

-Gallos

Armotonta ripulia tulivuorella

54 Paivaa Uutta-Seelantia.

7000 lisakilometria vuokra-auton mittarissa.

40 yota riippumatossa ja runkojemme profiili on hivenen muuttunut. Jalat ja paa menee 50 senttia selkaa edella ku seisotaan mukamas suorassa.

Kaheksan Volvoa.
Seitteman Saappia.

Nolla Ladaa. Lansinaapurilla menee siis taalla paremmin kuin itaisella.

Valmetti on maajussien keskuudessa kova sana. Sille on oma fanilauma farmeilla.

150 lattya - ainakin. Per mies. Lahes joka aterialla useita kappaleita. Hillosta aina kovaa vaantoa, Lari syo mieluiten aprikoosihillolla johon Ilari ei taasen luo edes silmayksia, tai jos luo niin erittainkin halveksuvia. Han haluaa vadelmaa.

Colaa, Rasperry Colaa, Vanilla Colaa, IceCream Sodaa, Pineapplee, Rasperrya, Lemon, Limea, Passionfruittia, Exoticia, Orangee, GingerBeeria, LemonLime&bittersia, Crushed lemonia, Grapea ja tietenki Uuen-Seelannin omaa poikaa L&P:ta!

Siina on meijan taalla kittaamat limsalaadut. On ollu kylla hyvia. Lari vois muuttaa tanne ihan vaan noitten takia. Ainut miinuspuoli on se, etta pitany hommata jo tekarit ku ei pysyny omat leegot suussa kahta kuukautta. Ice-Cream Soda on kuitenkin ollut kiistaton suosikki meilla molemmilla. Maistuu vahan nestemaiselle karkille ja suussa voi tuntea kuinka se ihanasti syovyttaa hampaita. Muistuttaa sangen suunnattomasti Ruotsin maalta saatavaa Cream Sodaa. Tuttavallisemmin kermista.

Vaikka ollaan eletty ku siat pellossa ja kamat on levallaa ku leppasen evaat ni pahoja unhoituksia ei meilla oo viela tullu. Ilari on kerran unohtanu lompakon kirjastoon josta ystavallinen tati sita sitten kiikutti kaupungin toiselle laidalle. Mysteerina on myos pysyny vaelluskenkien kohtalo. Ne on mystisesti kadonnu viimesen viikon aikana. Tapahtumaan ei epailla liittyvan rikosta. Lari taas jatti kameran vessaan. Mita lie silla siella tehnyt. Huomattiin tama onnettomuus vasta seuraavana aamuna. Onneksi paikalliset ei kay taalla lainkaan vessassa ja kamera oli tasmalleen samassa naulassa johon se oli edellisena iltana ripustettu. Saatiin ylimaarasia sydamentykytyksia, ehka kovimmat mita ollaan taalla koettu. Pumppu kesti kuitenki ja todettiin etta taallahan naita unohuksia on selvastikki varaa teha. Sama teha kaikki alta pois ennen siirtymista vahemman rehellisten kansojen pariin.

Autostaki on loppunu akku pari kertaa. Ollaan iltasin innostuttu liikaa ihailemaan itteamme (naamakarvojamme) auton aurinkolappapeileista ja valot on kuluttanu akun loppuun. Ekalla kerralla tapahtu ihmekaynnistyminen. Illalla huomattiin akun loppuminen ja aamulla auto hyrahti kayntiin. Syyna tais olla se, etta se oli palmun alla niinku sanonta kertoo. Toisella kerralla ei kayny yhta onnekkaasti, vaikka me niin illalla kovasti uumoiltiinki. Kohisi niinku vanha ja raihnane ukko tahi eukko,(naistakin voisi muutamia esimerkkeja elavasta elamasta todeta, mutta jatetaampa mainitsematta) eika lahteny todellakaan kayntiin. Siina sitte tien varressa yritettii pysayttaa ohi ajavia ja ne katto etta ompa mukavan nakosia nuoria miehia ja vilkutti ilosesti takasi. Sattumalta siihen sit pysahty yks miekkonen joka oli tullu dumppaamaan roskia siihen parkkipaikan roskikselle(tarkastettu), mika on sangen yleinen tapa taalla. Silla oli sitte kaapelit takaloosterissa ja saatiin Mitsu kayntii.

Meilla oli hitusen semmosta luppoaikaa ja paatettiin etta nyt pelataan tennista! Me ollaan vanhoja kilpakumppaneita Suomen ajoilta. Taalla on nakyny melkeen yhta paljon tenniskenttia ku lampaita mutta ne on poikkeuksetta ollu aina tyhjia. Ei oo nakyny pelaajan pelaajaa. Ollaan sita kummasteltu ja siihe me aateltiin teha pikkunen muutos ja hypata ite kaukaloon. Loyettiin unelmien kentat, ei ollu verkossa reikia, eika roudan murtamaa asfalttia vaan viimesen paalle vehreat nurmikentat. Hyokattiin sinne ties minkalaisissa hepeneissa. Larilla tais olla kalsarit jalassa ja Ilarilla parta kampaamatta. Kenttavahti meinas etta sori pojat, teilla ei oo tanne mitaan asiaa jos ette kuulu klubiin. KLUBIIN?! Selvis seki etta miks ne kentat on aina tyhjia. Taalla pitaa kuulua klubiin etta paasee pelaamaan tennista ja nayttaa silta etta taalla ei kukaan niihin klubeihin kuulu. Siinaki kentilla ni sitte pari jotain nassikkaa pallotteli ja muut viis kenttaa seiso tyhjillaan. Ei paljoa hontsykulttuuri kukoista taalla. Ihmekkaa jos muksuista tulee semmosia pullamossoja ku ainut harrastus mita voi teha ni on notkua julkisilla vessoilla, juua paikallista ES:ssaa ja lyya tageja seinat tayteen. Ei sitte pelattu tennista. Tutustuttiin sitte muuten paikalliseen urheiluperinteeseen ja mentiin kattomaan ku tytot pelas Net-Ballia. Yritettiin paasta peliin mutta ne juoksi kirkuen karkuun.

Haere mai! taa on maoria ja tarkottaa tervetuloa tai jotai. Vai oliko se sitteki Kia ora! No eniveis, taalla nuita maoreja piisaa. Ne on taman maan tummaihosempaa alkuperaiskansaa ja vaikuttaa monesti hieman vahempiosasilta mita taysin valkoihoset. Turisteille maoreja ja niiden perinteita ja kulttuuria markkinoijaan sangen ahkerasti, mutta epaillaan etta turisteilta valuvat rahat menee kylla suoraan ahneiden kauppatieteilijoiden taskuihin, ei lainkaan maoreille itselleen.  Ne maorit on kylla tosi mukavia ja ne morjestelee meita aina ilosesti vaikka ei laheskaan aina tunneta niita. Ne vaikuttaa elamaansa tyytyvaisilta ja onnellisilta. Niilla on semmosta lepposta perhekeskeista meininkia ja yleensa niilla kaikilla on leveasti hymyileva naama taynna tatuointeja. Ja jos ei naamassa ni vahintaan kadet ja jalat ja niska taynna jotain ihme tribaaleja. Seki taitaa olla joku niitten perinne.

Ollaan oltu myos sangen musikaalisia taalla. Lari hommas jo kotomaasta huuliharpun jota illan pimeina tunteina on soitellu riipparissa. Harmi vaan etta kehitys on ollut sen verta huimaa etta D-viritteisella harpulla ei olla kovin pitkalle potkitty. Loppuu lurittelut kesken, ja ylipirteat tilutukset rupeaa lahinna jo kaymaan hermoille. Mitakohan asialle vois teha? Kitara hommattiin kanssa. Himo tinkauksella jostain kirpparilta. Siinaki on tapahtunu huimaa edistymista molemmilla rampyttajilla. Hilimat ja Onnit menee jo kevyesti eika Albatrossin liitokaan oo enaa semmosta rapikoimista. Pysyy ylhaalla jo. Paastiin myos vetamaan ensimmainen keikka tuossa jokunen paiva sitte. Kaytiin kylassa yhella meijan kaverilla joka tavattiin lentokoneessa tanne tultaessa. Se ei kuitenkaa ollu kotona. Mutta sen vanhemmat oli tosi kivoja, ja niitten ruottalainen vaihtari. Oltiin yks paiva siela painemme ja loydettiin niitten bandihuone. Siella oli rummut ja bassot ja sahkokitarat ja kaikki tollaset rampyttimet ja rautalankavempaimet. Ei maltettu olla hieman niita testaamatta ja kohta kaikki lahitienoon puut oli tyhjina linnuista. Hieman pitkaa tukkaa heiluttelimme myos. Ei vaiskaan, eihan ne oo ees viela pitkia.

Otettiin tossa muutama päivä, vai olikose viikko, sitten tuntumaa hitusen myös surffaukseen. Käytiin Raglanissa ottamassa aaltoja. Se oliki hyvä paikka tämmösille alottelijoille ja surffikoulu oli maan parasta laatua. Lupasivat pitää pinnalla vaikka ei oliskaan yhtä puupäisiä oppilaita ku me. Oli kyllä hauskaa hommaa, varsinki sen takia ku tavattiin tuttuja. Ihan "sattumalta" ajettiin parkkipaikalle jossa oli valkonen farmariauto selvästikin yöpymässä vaikka se oli ankarasti kiellettyä. Me ei semmosta röyhkeyttä suinkaan suvaita ja herätettiin ne muutamalla varovaisella äänimerkillä ja kevyellä pintakaasulla. Autosta ulostautu Kiviojan Minna, Rimpiläisen Heljä ja Louhisalmen Matu. Oikeenki pirteinä ottivat meiät vastaan.Tytsyjen kanssa otimma sitte aaltoja yhtena paivana ja hengailtiin muutenki. Oli oikeen lupsakkaa, kiitos vaan siita emannille.

Taalla on ollu tunkua suomalaisten suhteen. Jouduttiin jarjestamaan valtaisa tervetuliaisseremonia lentokentalla ku Huhtalan Juuso ja Verrosen Ville pelmahti paikalle pitkine tukkineen. Katottiin ekaks etta sielta saapuu joku agilityryhma koirineen mutta neha oliki vaan tullimiesten huumekoirat jotka nokka pitkalla seuras poikia. Jouduttiin selittamaan etta nailla pojilla on esipuperteetti ja se tuoksu mika niista lahtee on ihan tavallista hikea, se vaan saattaa suomalaisella miehen alulla tuoksahtaa tavallista voimakkaammin. Ne jotenkuten sit usko meita, oltiin varmaan niin luotettavan nakosia. Ilari naytti ihan Kit Carsonilta uudessa parrassaan ja Lari loi lisauskottavuutta koikkelehtimalla ymparinsa Suomen armeijan poolossa ja taasen tutuissa kalsareissaan.Porrattiin poikien kanssa paiva ja vahan toistaki Aucklandin kulmilla. Saatiin jannuille huikealla diililla auto, ja mika parasta se oli meijan vanha rakas Mitsu. Tyytyvaisina molemmin puolin heitettiin miehekkaat jaahyvaiset ilman isompia kyynelia. Hieman meita Mitsun puolesta pelotti ku pojat vaikuttivat niin epavarmoilta kuljettajilta, syyna mukamas paikallinen vasemmanpuoleinen liikenne. Me epaillaan etta syyna on Sievin Mutin muropaketin yllatys.

Nyt ollaanki just tultu Fijille ja bolgin paivitys jaa tahan hetkeks aikaa. Aateltiin nimittain jaaha lomalle. Uus-Seelantiki hyvasteltiin hyvilla mielin. Tuntu etta onhan taa nyt jo koluttu joka paikasta ja hyvalta tuntu lahtea jatkamaan. Kaikin puolin miellyttava ja turvallinen maa, eika tekemistakaan puutu. Taalla pitaa ensitoiksemme kayda vahan tinkaamassa, notta paastaan joillekki paratiisisaarille varsin edukkaasti. Tuntuu hyvalta jaaha oikeen rotvaamaan ilman mitaan sen suurempia sydamentykytyksia. Jos meista ei kuitenkaan kuulu kuukauteen mitaan ni luultavasti palmupuusta tippuva kookospahkina on halkassu riippumaton pohjalla rotvaavan lepailijan kallon. Taitaapi olla suurimpia uhkakuvia tulevaisuudesta. Tai voihan biitsia pelatessa menna vaikka hiekkaa silmaan. Toivotaan kuitenki etta kaikki sujuu hyvin ja rauhallisesti, niinku tahanki mennessa Bula vaan!

-Roosters-

ps. Ei muuten keksitty nasevaa otsikkoa ni laitettiin tammonen huomion huiputtavasti herattava.

Hyvasti Uusseelanti, hyvasti!

Perjantai ja siivouspaiva, kuva on siis siivouksen jalkeen.

Argh, autiomaassa kalkkarokaarmeiden syotavana. Tuli hannan alla.

Joskus taallaki sataa, vaikka oliki lampiminta 50 vuoteen.

Orottavan aika o pitka

X. KPS turnauksen jalkeen voittaja nauttii koko rahan edesta. Haviaja nojaa parkettiin. Nyrkki tyynyna ja vyo peittona.

Ilari pesi paidan

Noi hampuusit vei meijan auton