¡Saludos a la maravillosa Columbia!

No terveppa taas rakkaat polgin lukijat. Viimesesta on taasen hetkinen vierahtanyt mutta olette olleet ajatuksissamme siita huolimatta. Lassytilassytilaa. Sitten asiaan. Saavuttiin tanne Kolumbiaan jokunen paiva, vai viikko sitte, vai eirrrraaato joko siita on kohta kuukausi. Suhautettiin Turbo-nimiseen likaiseen satamakaupunkiin, josta haluttiin paasta mahollisimman nopeasti jatkamaan matkaa etiappain. Siina heti alkuun jouduttiinki taas yhteen maailman suurimmista ja koomisimmista kusetuksista. Naa osaa taan homman taalla. Heti ku veneesta pois hyppasimme ni sielta jostain vaentungoksen syovereista ilmesty useita kauppamiehia, semmosia koltiaisia, jotka tarjos kyyditysta bussilla kohti Cartagenaa. Aiemmasta oppineena ei tietenkaa suostuttu heti niitten tarjouksiin, ja oltiin vahan "ei vois vahempaa kiinnostaa" asenteella liikeella, vaikka oikeesti oltiin suunnattoman kiinnostuneita. Se oli vahan samanlaista ku rippikoulussa aikoinaan pojankosseilla suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Valtava kiinnostus katketaan evvk asenteen taakse. Tastahan meilla ei tietenkaan ole minkaan sortin omakohtaisia kokemuksia mutta olemme huomanneet sen isostoiminnan kautta. Haluttiin ottaa vahan selvaa etta oliko se niitten bussi mista hintaluokasta, koska se vaikutti jarisyttavan kalliilta. Lopulta sitten valittiin paras vaihtoehto ja maksettiin hampaita kiristellen suolainen, mutta halvin mahollinen hinta ja jaatiin "terminaaliin" odottamaan suurta ilmastoitua luxusbussia josta oli lippuja ostettaessa ollut puhetta. Ooteltiin ja ooteltiin etta missas se bussi viipyy, mutta ei siella mitaan busseja nakyny. Homma rupes vaikuttamaan sangen epailyttavalta ku pihaan karautti sellanen harmahtava ja kolhunen lava-auto, joka oli olevinaan jonku sortin taxi. Sielta sitten pomppas semmonen tuhdinpuoleinen setamies ulos ja huus etta hypatkaa pojat lavalle ni lahetaan menee taalta. Oltiin vahan etta mitas kummaa, ja kyseltiin tiskilta tatilta etta mikas ukko tama on joka tammosia ehottelee. Tatihan tuumas etta hyppikaa jousille vaan, taa seta on sen kaveri ja nayttaa olevan niin reilu etta paasette samalla hinnalla mutta paljon nopeammin perille. Ruvettiin sitten inttaan vastaan etta me halutaan bussilla eika millaan lava-auton rotiskolla, kun tajuttiin etta eessa on 4tuntia kuoppasta ja polysta hiekkatieta. Se akkeli intti vaan vastaan etta menkaa nyt ihmeessa ja alko jo aanenvoimakkuus nousta puolin ja toisin. Lava-auto kaasutteli ja huuatti torvea ja me intettii etta halutaan bussi tahan ja nyt heti niinku on sovittu! Tama aluksi niin sulavakaytoksinen nainen alkoi hieman vaivaantua ja yhtakkia ymmarsimme huijauksen idean. Bussia ei ollu olemassakaan ja talla ovelalla huijauksella varmistettiin lava-auton jokapaivainen leipa. Yksinkertaisuudessaan se on huumaava bisnesidea, syotetaan turisteille pajunkoytta luxusbussista ja otetaan massit pois kuleksimasta. Sitten mukamas yhtakkia uskomattomalla tuurilla paikalle pelmahtaa tama lava-auto jolla matka taittuu huomattavasti nopeammin ja mukavasti ulkoilmassa. Ja paaset sen kyytiin ilman etta tarvitsee odottaa bussia, eika sinun tarvitse maksaa yhtaan ylimaaraista! Kieroa vai mita. Lari oli jo noyrtymassa huijauksen uhriksi, koska arveli mahdottomaksi tehtavaksi saada penniakaan nailta rosvoilta takaisin. Ilari kuitenkin rehellisena kauppamiehena lehahti punaiseksi raivosta. Jalkeenpain Lari oli varma, etta kasi kavi jo leathermanin kahvalla. Alkoi semmoinen vankaaminen ja raivoaminen etta jo alkoi tiskilla olevan tadin kadet tarisemaan. Mista lie poika oppinut espanjankieliset sanat "kuluttaja-asiamies", "raastuvassa tavataan". Ne kuitenki tehos yllattavan hyvin ja lava-auton kuljettaja rupes kaivamaan taskujaan ja kohta meilla oli kourassa nivaska kahisevaa. Ilari ei tahankaan ollut tyytyvainen, vaan vaati kaksin verroin lisaa. Kuljettaja mutisi jotain kurjista gringoista ja loi toisen mokoman seteleita kouriimme. Alkoi vaikuttaa paremmalta. Hypattiin laviskan kyytiin ja paukuteltiin elamamme tuskallisin neljan tunnin pakarahierontasessio ilman kusitaukoja. Tama on lihasmuistissa ikuisesti. Siina tuli mieleen vasta koettu tehosekoitinhoykyytys veneen kyydissa ja nyt hanuri parkamme joutui kokemaan viela taman. Mista meita varsin koetellaan.

Illan pimeimpina tunteina saavuttiin Cartagenaan, nain kokeneena vierailijana Kartikseen. Siella tsippailtiin muutama paiva ja kerattiin tunnelmaa Kolumbiasta. Ensi paivina oli omituinen fiilis takaraivossa etta joku tuijottaa jatkuvasti. Huolestuneena jouduimme jo epailemaan, etta jokaviikkoinen kalsareiden kaantopaiva on jaanyt valista ja sen takia meita tollotetaan. Oltiin varsin pormistyneita tummista carmeneista, jotka varsin royhkeasti viheltelivat ja lahettelivat lentosuudelmia. Naytti silta etta vaaleatukkaiset poikamiehet ovat taalla kiven alla. Me ei tietenkaa oltu huomaavinaankaan moisia royhkeita eleita, ja kaveltiin nokka pystyssa ohi luomatta tyttoihin vilaustakaan. Kierreltiin parina paivana vanhassa kaupungissa, joka on sangen kaunista katseltavaa. Ajeltiin fillareilla, ostettiin tuoreita hedelmia ja juteltiin henkevia paikallisten kanssa. Meijan osalta se oli lahinna sujuvaa kuuntelemista ja "sisin" toistelua asiallisin valiajoin. Vahan valilla kyrsii ku ei tuo kieli oo ihan hallinnassa, mutta pienta kehitysta on huomattavissa. Ilari osaa jo tiedustella sujuvasti bussiaikatauluja ja Lari kysyy lahes taydellisesti sisaltaako leipomon munkit toffeeta. Oppiminen kulkee kasi kadessa mielenkiinnon kohteiden kanssa.

Kartista

Ihosyopa hiipii mutta varoittaa ensin

Mercado bazurto

Meille ei ollu kokoja

Bestikset, tai pohjien oottelua papaija-smoothiesta

WROOOOM

Lounas. Arvaa mita? Meilla ei oo tietoa?!!

Nyt seuraa sitte vahan raaempaa luettavaa, joten naiset ja alle 18-vuotiaat lapsoset voivatkin lopettaa lukemisen tahan paikkaan. Kukothan nimittain joutuivat veriseen yhteenottoon eraana iltana Cartagenassa. Siina hoyhenet pollysivat ja veri lensi. Ymparille keraantyi sankoin joukoin huutavia ja mellastavia ihmisia. Jotkut jopa rupesivat lyomaan vetoa tappelijoiden puolesta. Tappelu sai alkunsa, kun kukkoja arsytettiin tietoisesti. Tappelussa oli kaytossa myos teraaseita, jotka oli kiinnitetty poikkeuksellisesti jalkoihin. Ne heiluivat kuin veitset aiheuttaen samanlaista tuhoa. Ikavakseni taytyy todeta, etta tappelun loputtua toinen kukoista kannettiin reporankana keittioon. No, nyt ehka nokkelimmat hiffaavat, etta kyseessahan ei ole ihmisten valinen kahakointi vaan elaimellista sirkushuvittelua paikalliseen tyyliin, kukkotappelua nimittain. Keski-ikaisille herrasmiehille naytti olevan taalla pain suurta huvia keraantya perjantai-illaksi paikalliselle kukkotappeluareenalle seuraamaan kun kukot ottavat mittaa toisistaan. Meininki oli jokseenkin koomista, vaikka itse laji olikin hyvin traaginen. Parempi tietenki kukot ku ukot. Harkatappeluja ei taalla tahan aikaan ikava kylla oo.

SMACK, THUD; BAF, SOCK, SCIAF

Ollaan myos sukelleltu. Muutakin kuin kolikoita suihkulahteista. Vietettiin Cartagenan jalkeen huumaava viikko Tagangassa, joka on pikkanen kylapahanen Kohjois-Polumbiassa. Meidat sinne ajoi tieto siita etta siella voi suorittaa laitesukelluskurssin maailman huokeimpaan hintaan kurssin laadun kuitenkaan karsimatta liiaksi. Ei oo haavia jos ruvetaan hapen kanssa pihistelemaan. Ei nyt tassa jaksa kaikkea stereotyyppista hehkutusta vedenalasesta maailmasta ja sen kauneudesta toistaa, mutta oli se kylla tosi nattia ja ihanaa ja aivan uskomatonta. Pitaa tietenki muutama highlighti tassa selostaa, koska ei ne ei ollu mitaan ihan stereotyyppisia, enemmankin jopa traagisia. Ensimmainen kauhua aiheuttanut tapaus sattui, kun harjottelimme veden alla suunnistamista kompassin avulla. Oppilaan tehtavana oli uida 15 potkua suuntaan x ja palata kompassin avulla lahtopisteeseen. Kaikki oli opetettu kadesta pitaen kuivalla maalla tietenkin ennen veteen siirtymista. Kinnunen suoriutui tehtavasta erinomaisin arvosanoin. Sivulalla suuntavaisto sekoitti suorituksen. Alkuun kaikki sujui hyvin mutta opettaja huolestui kun Laria ei nakynyt eika kuulunut takaisin. Opettaja oli jo lahossa Larin peraan mutta Ilu vanhasta tottumuksesta naytti etta lahetaan painvastaseen suuntaan ni kaveri loytyy nopeasti. Ja siellahan se pyori ympyraa ison kiven ymparilla ja kalat ym. merenelavat nauroivat rakasesti. Arvosana 4 ja uusintasuoritus.
Toinen mielenkiintoinen mutta ei niin miellyttava kokemus sattui taas Sivulalle.

"Oltiin kuudennen sukelluksen loppuvaiheilla, ehka 8 metrin syvyydessa. Painemittarin mukaan ilmaa oli jaljella viela reilusti, mutta yhtakkia tuntui silta kuin joku olisi sulkenut venttiilin happipullostani. Hengittaminen muuttui raskaaksi ja tehottomaksi. Ilmaa ei yksinkertaisesti tullut enaa. Mita oikein tapahtui? Hieman siina syke nousi ja paniikki oli tulla pintaan. Mieleen nousi kuitenkin ensimmaisena Fijilla tapaamani ruotsalaisen miekkosen antamat ohjeet sukeltamisesta, ja se tarkein: "Never ever never get panic!". Naita tilanteita varten oltiin onneks harjoiteltu tilanteen mukainen toiminta hatatapauksen sattuessa ja ilman loppuessa. Naytin lahimpana olevalle kumppanille, Ilarille, hatamerkin: "Ilma loppu" ja siina samassa suuhuni tungettiin toinen regulaattorin suukappale. Se ei kuitenkaan ollut Ilarin varasuukappale, vaan meilla oli sen verta pateva ohjaaja, etta se ampas torpedon lailla paikalle pienimmastakin merkista. Ei siina etteiko Ilari olis ollu valppaana, mutta se oli uskomattoman nopea. Ehka syyna oli ne 3000 aikasempaa sukellusta. Se kavi ihan mallikkaasti ja paatettiin sitte lopettaa se sukellus siihen ja noustiin pintaan. Kyllahan se vahan tarisytti jalkeenpain ku mietittiin kaikkia skenaarioita etta mitakohan sita ois voinu sattua pahimmassa tapauksessa."

 Jottei viimeisesta sukelluksesta jaisi traumoja, pyrittiin suorittamaan loppukoe taysin pistein koska siita oli luvattu ilmainen yosukellus. Pantattiin sitten kuka enemman ja kuka vahemman, mutta oikeen ahkerasti kuitenkin ja lahdettiin voitontahtoa uhkuen hakemaan sita ilmaista yosukellusta. Kadethan sita hikos ku se paperi lyotiin nokan eteen. Lopulta vastauspaperi oli kuitenkin valmis ja se vietiin raadin eteen tuomareiden arvioitavaksi. Tulos oli tyly. Ilari oli saanut 86% oikein ja Lari katkerat 98% oikein. Yosukellus valui kasistamme ja nyyhkyttaen rupesimme kaymaan lapi oikeita vastauksia. Sieltakos sitten matapaise paljastuikin. Olimme tehneet kokeen suomen kielella, mutta osa kysymyksista oli taysin erilaisia engalnninkielisen version kanssa, jonka mukaan oikeat vastaukset oli annettu. Ruvettiin tietenkin vankaamaan ja vaatimaan oikaisua kokemaamme vaaryyteen. Kysymyksia ruvettiin vertailemaan ja Ilarin onnistumisprosentti nousi huimasti 90%:iin. Larilla ainut virhe oli johtunut tasta epaselvyydesta ja totta kai tuo vanha kettu sai kuin saikin ilmaisen yosukelluksen. Lopulta kun se yosukellus sitten koitti niin tottahan me oltiin molemmat jorpakossa. Pikku neuvottelut ja alennukset sen sitten ratkas. Se se oli jannaa puuhaa. Aivan erilaista ku paivalla ja mika parasta, happea riitti talla kertaa loppuun saakka. Nyt meilla on sukelluskortit ja jos oikeen ymmarrettiin ni saahaan sukellella missa halutaan millon halutaan ja miten halutaan. JEAH! Vois kaya sukeltaas jossain vanhalla merirosvolaivalla muutaman aarrearkun sit ku meinaa rahat loppua...

Ilmavasti

Kivvaa oli

oooh... mitenkopain taa kuuluu laittaa. Vahan kinnas hartioista...

Loppukoe, ei ees luntattu

Opettajamme Victor. Larilla nykyaan samanlainen tatska

Huisin hauskasta sukeltelusta paastaanki suoraan polttavan kuumaan ja kuivaan autiomaahan. Tiedatte varmaan nuo mestat, missa vain kalkkarokaarmeet, skorppioonit ja punaiset muurahaiset sankoin joukoin vaeltavat ja ovat valmiita kaluamaan hengilta jokaisen onnettoman kulkijan jonka vesileilit ovat puhjenneet kaktusten neulanteravista piikeista. Ja taman jalkeen paikalle liihottavat nuo ahneet ja nalkaiset korppikotkat ja kojootit, jotka pitavat huolen siita, etta edes luita ei jaa vanhemmille kotiinvietavaksi. Sinne me siis suunnattiin. Ja olihan siella sita hiekkaa, ja kaktuksia ja tietty myos suolaa, oikeen truu suola-aavikko oliki. Niista elukoista joita siella kuviteltiin nakevamme ei nakyny vilaustakaan. Intiaanitki jotka siella asu ni oli pahuksen rauhallisia. Ei tarvinu turvautua Ilarin ritsaan kertaakaan, vaikka oltiin valmistettu myrkkynuolia koko edellinen ilta. Kuuma siella kuitenki oli ja ei siella suomalainen mies paria paivaa kauempaa viihtyny, varsinkaan ripulissa. Ku lahettiin siita viimesesta isommasta kylasta ni ostettiin nokkelasti tusina mangoja mieheen matkaevaaks ku jouduttiin taas kerran lava-auton kyytiin. Nuoltiin sitte niita mangojen kuoria oikeen hanakasti ja ei kayny mielessakaan etta se myyja ukkeli ei mahollisesti oo pessy kasiaan viimeseen viikkoon ja sen viikon aikana se on teurastanu muutaman passin ja tervehtiny jokaista spurkua joka tulee vastaan, niiku nailla on tapana teha. Tietenki kaikki nenan ja pyllynkaivuut siina valissa. Jotai naista ainaki se oli puuhastellu koska Ilu karsii edelleenkin elamansa ripulista, vaikka kyseisista mangoista on kulunut jo toista viikkoa. Ja Lari karsii myos, ei kuitenkaan suoraan, mutta valillisesti. Joutuuhan mies nukkumaan Ilarin kanssa samassa teltassa, tai ainakin lahietaisyydella hammokisa. Ei onneks kuitenkaan samassa makuupussissa. Ilarihan autiomaareissua edeltavana yona sai semmosen ripulikohtauksen, etta sen muistaa mies taatusti lopun elamaansa.

"Nolottaahan tasta vahan suurelle yleisolle kertoa mutta kerrotaan nyt, onha se sevverta oleellinen osa tata aavikkoreissua. 3 mangoa ku oli huivissa ja alko ilta pimentya, hiippailin ennen aikojani riippumattoon outo tunne mahanpohjalla. Lari jai pelaamaan tilanteeseen sopivasti paskahousua Hollantilaisten kanssa. Siina makoillessa rupes tuntumaan etta puolet siita ilmasta mita hengitan sisaan, meneeki mahaan eika keuhkoihin. 10min ja se maha oli niin taynna etta meinasin lahta lentoon. Onneks oli hyttyssuoja hyvin kiinni. Hetken paasta oli pakko nousta istumaan ja kajauttaa ilmoille vailtaisat royhtaykset ja maha tyhjeni lahes normaalitilaan. Sitten se alko alusta ja toistu useita tunteja. Makuulleen, royhtaykset, makuulleen, royhtaykset. Yhtakkia sitten tuli valtaisa tarve paasta vessaan. Ja tuliki ihan valtaista. Oli semmonen meininki etta nyt ei auta myohastya. Kaksinkerroin konysin huussia kohti ja ovella huokaisin jo helpotuksesta. Selvisin. Mutta mita? Keskella autiomaata on vessa, jossa on vain joku ponttoa etaisesti muistuttava istuin eika ees vetta tai paperista puhumattakaan, ni joku alykaapio oli lyony sen munalukolla lukkoon! ARRGGH! Muistin nahneeni avainnipun viereisessa talossa ja rynnin sisalle piittaamatta nukkuvista ihmisista hakemaan niita. Mutta kaikki oli jo myohaista. Aivan liian myohaista. Nyt jalkeen pain ei voi muutaku nauraa sille muistikuvalle mika on mielessa, ukko seisoo rehellisesti paskat housussa keskella ei mitaan, tahtitaivaan alla ja yrittaa itkunsekasesti sovittaa avainta lukkoon. Likasta hommaahan se oli mutta kylla siitaki selvittiin. Ja hyvat naurut saatiin aamulla. Mika on tarinan opetus?"

Kova oli Kinnusen pojan yo, mutta siita huolimatta han ei luovuttanut paikkaansa karavaanista, joka suuntasi kohti autiomaan ydinta, joka sijaisti useiden kangastusten matkan paassa kylasta, jossa majailimme. Siks varmaan pahat henget vainoaa sita vielakin ripulin muodossa. Oli se meinaan vahan turhan rankka kavelyretki rumblerumblea sairastavalle, tyhjamahaiselle, ja muutenkin heiveroiselle ladonovelle. Sitkeasti se kaveli joukon hannilla(hajustesyista) ja naytti useamman ku kerran silta etta haluais olla jossain ihan muualla.

Polte vasta aluillaan

Paahde oli korppikotkallekin liikaa

Viela mahtuu kaksi suomalaista

Kangastus

Tama autiomaa ei ole Mikki-Hiirille!!!!!

Suola on salt

Alkohan meita se jatkuva kuumuus ja hikoileminen jo kyllastyttaa. Tuolla rannikolla on nimittain semmonen paahde koko ajan paalla etta ihan meinaa lakahtya. Ja vastahan sita oltiin oltu Panamassa ja Fijilla, missa molemmissa arse helotti niin etta nenanpaa oli punanen jatkuvasti. Alkaas nyt kimpaantuko vaikka me tata kuumuutta kartellaan, kylla se saattaa Suomessaki Vapun paivana kymmenen astetta rikkoontua, mutta liika on liikaa. Otettiin kompassin suunta kohti Salentoa, joka on keskimaassa noin 2000 metrin korkeudella ja on kuuluisa viileasta ilmastaan ja kuumasta kahvistaan. Matka taittu bussilla rattoisasti siitakin huolimatta etta matkaa taitettiin ruhtinaalliset kaksi vuorokautta. Bussit taalla on ihan kelpo vehkeita, varsinki nuo pidemman matkan bussit. Ainut miinuspuoli niissa on se, etta kaasu, jarru ja ilmastointi toimii ainoastaan on-off periaatteella ja yon tullen niissa on ihan hyytavan kylma. Pitais olla untuvatakki paalla etta tarkenis. Selvittiin kuitenki Salentoon lahestulkoon ilman ongelmia. Toisiks viimesella patkalla jouduttiin vaan todistamaan ilkeaa kolaria ja antamaan ensiapua uhreille. Taalla nuoriso paryyttaa mopoilla ja kevareilla ihan sikana, eika laheskaan jokainen huolehi siita etta kypara on paassa. Ei edes poliisit. Nailla kavereilla oli ollu kyparat paassa, mutta ne oli ollu ihan vaaran kokoset ja hihnat oli ollu aivan liian loysalla. Pahan nakosta jalkea ku skootteri jaa rekka-auton alle. Tultiin bussilla semmosen jyrkan mutkan takaa, ja se onnettomuus oli just tapahtunu. Nuorehko mies makas sen rekan renkaan alla silleen etta sen jalat oli jaany alle. Vahan matkan paassa makas tytto kypara takaraivolla kasvavassa verilammikossa. Juostiin ulos bussista ja rynnattiin kattomaan et mika silla tytolla on tilanne. Verta tuli ihan rutosti paan alueelta ja siina piti sitte miettia, etta mita tassa uskaltaa teha ja mita ei. Ilari ties heti, etta kyparaa ei saa ottaa paasta, jotta mahollisia niska/kaulavaurioita ei paase tulemaan. Lari kaans potilaan kylelleen ja katto ettei se tukehu omaan vereensa, jota tuli suusta ihan pulppuamalla. Sitte siina ooteltiin ja seurattiin pulssia. Ei oikeen loydetty sita, ja toivottii etta ambulanssi tulis mahollisimman nopeaa. Tulihan se ja meki paastiin jatkamaan matkaa. Ei tiieta tanakaan paivana etta jaiko se tytto henkiin. Toivottavasti jai. Oli aika pysayttava kokemus. Ja Ilarilla loppu halut hypata moto-taxin kyytiin.

Taalla salentossa ollaan nautittu viileasta vuoristoilmasta ja siita, etta ollaan saatu heittaa pitkat housut ja paidat paalle pitkasta aikaa. Ollaan kayty tutustumassa kaffifarmeilla mitenka se ruskea litku saa oikeen alkunsa ja ollaan juotu sita mahan sallimissa rajoissa. Ilarilla se on viela teelusikallinen paivassa ja sekin lusikallinen saattaa iltapaivasta kostautua. Larilla taas raja ei ole paljoa suurempi, vaikka kuppi onkin aina aariaan myoten taynna. Joukossa on normaalisti vaan niin paljon maitoa, ettei kahvista kukaan miesta itsea lukuunottamatta kehtaisi edes puhua.

Kahvipapuja, ei vaan kahvihedelmia

Tama mies tietaa kaiken kaffista

Tama mies kaiken haravoinnista. Han kuivattaa kahvipapuja

Hippimme meditointihetki

Hippimme kasikoruntekohetki

Kookospahkinalle vaivaiset 40m. Piti alottaa kiipeaminen ennen ku rupes ees tekemaan mieli

Tohertaja taas vauhdissa

...

Lurbsista amigos

Salento

Kolumbiassa on muutenki, naiden kaikkien hauskojen tapahtumien lisaksi, ollu tosi nastaa. Taa on ylimakkee maa. Ihmiset on avoimia ja kyselee ja juttelee paljon, eika haittaa vaikkei kaikkea ihan ymmarrakkaan. Yleensa kuitenki hymyssa suin molemmin puolin hyvastellaan. Joskus on jotain diipadaapaa kuullu Kolumbian turvallisuudesta. Ne ajat on varmaanki jotain hamaa menneisyytta jostain viheliaiselta kaheksankytluvulta jollon isoisat kerto kauhutarinoita lapsenlapsilleen. Ei oo kylla ollu uhattua oloa missaan, eika kamojakaan oo pollitty, mita nyt yks retkipatja, ja senkin siivooja varmaan heitti tunkiolle luullen tehneensa Larille palveluksen. Taa maa on huomattavasti mainettaan parempi, tai ainaki silta osin mita me olaan taalla pyoritty. Eihan me tietenkaa olla nahty ku ihan murto-osa, mutta seki osa sita paremmin. Kyllahan taalla tietenki huumeita kaupitellaan suht ahkerasti, mutta ei se mitaan vakisinmyyntia oo. Jos sanotaan ettei osteta ni ei ne mitaan sillon myykkaan. Ohan taalla suhteellisen suuret tuloerot koyhien ja rikkaitten valilla. Samaan aikaan ku ukkelit kadulla pummii meijan ruokien jamia ja kaluaa banaanin kuoretki loppuu, ni toiset marisee kaviaarin heikkoa laatua. Semmosta talla kertaa. Kohtpuolin suunnataan kohti Ecuadoria ja tama maa jaa taakse.

-Kukot

Surhvaamalla Kolumbiaan

Oottekos koskaan miettiny milta vaatteista tuntuu ku ne laitetaan pyykkikoneeseen ja heitetaan tonni kuuensadan linkousohjelma paalle. Tuntuu etta se on aika lahella sita samaa myllya ja vyorytysta mita saatiin kokea tuossa viime aikoina laluntekijan sanoin: "aallot lyovat yli paani". Meha suunnattiin Panama Citysta kohti Santa Catalina nimista paikkaa, joka on kaikkien kuulemiemme huhujen mukaan yks parhaista surffimestoista Panamassa. Kaytiin siina matkan varrella El Valle nimisessa kylassa ku kuultiin etta siella on huikea vesiputous ja jotain muuta taysin huumaavaa settia. Nuo puheet osottautu taysin perattomiks huhupuheiks ja asiattomiks muutenki harhaanjohtavuudellaan. Siella oli joku pienehko vesivana joka tippu kallion kolosta ja sita ihmiset sitte kavi tollottamassa maksusta. Mehan ei lopulta ees menty sinne paikan paalle ku kohdattiin hieno saksalaine mies nimeltaan Alex, joka ystavallisesti rohkeni paljastaa totuuden meille ja itselleen: "Rahani meivat hukkaan, alkaa pojat menko sinne". Useimmitenhan ihmiset kehuu maksullisia nahtavyyksia vaan sen takia ettei toiset ihmiset ajattelis etta ompa tyhma kun on maksanut tuosta paikasta, eika sitten ees tykkaa siita. Mutta itteahan siina vaan puijataan ja mehan puijataan paljon mielummin muita ku ihteamme. Oltiin El Vallessa yks yo paikallisen hamsterin pihalla riippareissa. Hamsteriks kutsutaan henkiloita jotka hamstraa kaikkea mahollista roinaa ja rompetta tontillensa. Naita hamstereita loytyy varmasti jokaisen tuttavapiirista tai ainakin naapurustosta. Semmosia ukkoja joilla on kuus rikkinaista autoa, kolme vanhaa ruohonleikkuria, 60-luvun pesukoneita, 200 armeijan vanhaa makuupussia ja kaikkea muuta epamaarasta roinaa jota kyseinen hamsteri joskus kuvittelee johonkin tarvitsevansa tai jota pystyy joskus hyvalla hinnalla jollekkin kauppaamaan. Ei kuitenkaan laheta tuomittemaan naita hamstereita, silla ollaan pahkailty etta kaikissa meissa asuu pieni hamsteri, joillakin vain leikkaa juoksupyorasta ennmmin tai myohemmin laakeri kinni ja hamsteri vipeltaa hanta viidentena jalkana livohkaan. Se siita. Siella me nukuttiin mankelit kainalossa. Kaytiin tietenki pelaamassa paikallisten kanssa illalla futista, mutta ne pelit muuttu taydelliseks kaannytysoperaatioks. Pelien jalkeen meita ensin kestittiin ja sen jalkeen kateemme lyotiin paikallinen vartiotorni ja vihkonen jossa ihan selvalla suomen kielella luki: "Olen jehovan todistaja", ja muita kaantymiseen liittyvia fraaseja. Meni kuitenki sanoma vahan ohi siina massaillessa tacoja, ja pysyttiin ihan vanhassa tutussa.

tiiatteko missa ananaat kasvaa

Sitte lahettiin jatkamaan kohti Santa Catalinaa. Kyseinen Catalina on pienehko kylapahanen tyynenmeren puolella Panamaa, jossa asuu muutama hassu kalastaja ja ainakin yks yli-innokas "surffari" englannista. Se oli viela paaston aikaa, ja paasiaiseen oli muutama paiva. Kaikki hostellit oli kuitenki buukattu tayteen jo hyvissa ajoin ennen paasiaista ja missaan ei ollu sijaa majataloissa. Meitahan se ei lannistanu koska omaamme reissumiehen unelmakapistukset - riippumatot. Paastiin ihan surffibiitsin kylkeen kamppimaan. Kyllahan se kelpas palmujen alla kollotella yokaudet riipparissa. Valilla vaan hieman pelotti ne kookospahkinat. Niita nimittain tuli valilla alas sielta palmuista ja ku semmonen paan kokonen pahkina jysahtaa tonttiin ni siina kuvittelee vahvempiki mies etta joku ois tarayttany maralla kalevalla takaraivoon. Ei onneks osunu meihin, vaikka yks jysahti ihan Ilarin riippumaton viereen sadesuojaa pyyhkaisten. Vaikka tokkopa se umpiluuhun ois ees jalkea jattany, sen verta kova kallo tolla meijan Ilarilla.

Lisää kuvateksti

Ruvettiin sitte reenaan surhvausta. Vuokrattiin ekaks semmoset longboardit jotka on tarkotettu reenaamiseen ja joilla on hyva harjotella sita laudalle nousemista. Mehan jo Uudessa-Seelannissa joskus muinoin nuorina ja kauniina niilla suhauteltiin ja parin paivan paasta alko tuntua silta etta eikohan hypata ihan oikean surffilaudan kyytiin. Ei nyt viela minkaan pro-tason lankkuja, mutta lahes kuitenki. Niilla sitte otettiin aamusurffia ja iltasurffia ja toisinaan oli semmosta merenkayntia etta oli siella ihmeissaan. Ei millaan meinannu paasta sinne aaltojen paremmalle puolelle mista niitten kyytiin ois voinu sitte yrittaa paasta, ku tuli semmosta keskikokosen rekka-auton korkusta aaltoa ja semmonen ku murtuu niskaan ni siella pyoritaan jossain pohjalla. Mutta toki me sitte naista aalloista paastiin nauttimaanki. Valilla oli parempia, valilla taas vahan huonompia hetkia, mutta kehitysta huomattiin tapahtuvan mika oli melkoisen tarkeaa. Ja suunnattoman hauskaa hommaahan se surffaaminen on, eika siina tarvi mikaan ammattilainen olla etta se tuntuis hyvalta. Se on vapauttava fiilis ja endorfiinia vapautuu reilusti verenkiertoon tai mihin sita nyt ikina vapautuukaa, kertokaa te laaketieteellisemmat, ku se aalto nappaa sut ja pynnistat siihen laudan paalle keinumaan. Ja jos nyt oikeen hyvalta tuntuu ni heitat vaikka pari volttia. Veden alla tietenki. Alla esimakua toiselta harjoituspaivalta.

Surffaamine on kovaa hommaa ja se vaatii myos kovat evaat. Niita ne tarjoili siella rantaravintolassa mutta hinnat oli taas kerran yhta suolaset ku merivesi konsanaan. Syotiin viikon verran sardiineja ja jamonillaa paahtoleivan kera. Jamonilla on semmosta sianlihasailyketta, joka maistuu ekan kerran ihan hyvalle, mutta ku sita syo nelja kertaa paivassa ni olo on sama ku oisit syony kaks kiloa heikkotasoisimpia ja jauhopitoisimpia grillimakkaroita mita Alepan roskiksista saa. Saattaa hieman narastaa tai muuten vaan allottaa se. Ilarille siita tuli jo ihan kirosana. Jos haluat Ilua harnata ni rupea vaan puhumaan tulevasta lounaasta ja Jamonillasta samassa lauseessa. Juhlapaivina oli tietenki hedelmia lisaks. Onneks oli noita hedelmapaivia paljon ku sattu paasiainen samaan aikaan. Ja tassa murheellisessa evaspolitiikassa oli yks toinenki taydellisen ihana valopilkku synkan yon keskella. Nimittain meidan jokapaivainen kavelyretki aamu- ja iltasurffin valissa kylille pienelle kylakaupalle. Ostettiin aina 2-5 jaateloa per mies ja iso pullo jaakylmaa limua suoraan kellarista. Nailla huuhtoutu suolan maku pois suusta ja Jamonilla jai unhoon hetkeksi.

yok ynh blaah

ladon ovi

hyiraato ei hetikaa nii hyvaa ku limukka

Kelithan meita on taalla helliny. Lampoa on ollu joka paiva niin paljo ettei mittarissa tehot riita lukemia ilmottamaan. Pari ukkosmyrakkaa tuli viikon aikana ja saatiin vaan testailtua meijan riippareita, etta miten ne toimii aariolosuhteissa. Alkuun oli sadesuojat vahan loysalla ja ku eka hitusen kovempi tuulenpuuska innostu honkimaan ni sadesuoja lerpatti ku lakanat narulla yhen pyykkipojan varassa. Mutta lopulta saatiin asennukset kohilleen ja ei paljoa sademyrakat sen koommin haitannu. Naurettiin vaan rakasesti kaikille jotka nukku teltoissa siina vieressa ja heras keskella yota siihen ku peti oliki muuttunu vesisangyks. Oli valista kylla komeaa salamointia ukkosella, ei paase joka pava nakemaan moista. Eipa kylla ois hirveena haitannu vaikka ois vahan sisalle sadellukki, oli nimittain nii lammin etta siella piti nukkua melkeen ilman enithing, korkeintaa pokserit jalassa. Pitkaperjantaina hiljennyttii oikee seuranpitoon ja surffausta ei sillon suvaittu. Makoiltiin rannalla tahtitaivaan alla ja kuunneltiin saarnaa ja paasiaislauluja. Oli erittain tunnelmallista ja hienoimpia hetkia koko reissun aikana.

Lahettii sitte menee sielta ku tuntu silta ettei aalloista oo enaa tarpeeks haastetta. Nyt ehka huijataan, oikeesti loppu voimat kasivarsista. Ei vaan jaksanu enaa meloa laudan paalla yhtaan enempaa. Ja maha,polvet ja tissit oli ihan ruvella ku surffilauta oli hinkannu niihin. Edes me, ei kyetty jatkamaan pidempaan ja tuntuhan se hyvalta jo lahtea taas jatkamaan matkaa. Saavuttiin haavoja nuollen takaisin Panama Cityyn ja pidettiin oikeen kunnon norttidatausaamu. Soitettiin Skypella Suomeen ja joristiin useita tunteja kollien kera. Tuntu erittain hyvalta kuulla jopojen narinaa ja kuulumisia ihan livena. Lari paas myos kotoisasti Kauhavan iltapalapoytaan ja tuntu ihan silta niiku ois istunu siina poydan aaressa. Ihmeellista taa nykyajan tekniikka. Sillon ku mina olin nuori...

Sitte alko tulla mitta tayteen Panamaa ja hinku Kolumbiaan oli jo kova. Varteenotettavia vaihtoehtoja siirtymiselle Panamasta Kolumbiaan tuntu olevan vaikka muille jakaa. Vaeltaakko viidakon lapi? Lentaako natisti bisnesluokassa? Seilatakko purjeveneella, moottoripotskilla vaiko rahtilaivalla? Meista se purjehtiminen kulosti kaikista houkuttelevimmalta vaihtoeholta ja paatettii etta lahetaan karibian rannalle seisoskeleen peukku ojossa, josko joku vanha merikarhu tunnistais kaltaisensa ja nappais meijat kyytiin. Valitettavan nopeasti kavi ilmi paikan paalla, etta jos purjehtimaan hamuaa, on porssin oltava kunnossa ja 550 dolsua loysaa on loydettava. Ei nyt kuitenkaan ihan tuhatta kamelia mutta suht hintava silti. Hukutettiin sitte huolia vanhan merirosvon kapakassa Portobelossa ja siella saatiinki aivan kuningasidea. Tai oikeastaan hostellin tyontekija kylvi idean siemenen ja ruokki ja kasteli sita niin etta siita tuli meijan suunnitelma numero yksi. Ostetaan inkkreilta kanootti ja melotaan se hikinen 200 kilsaa Kolumbiaan! Tama itseaan merimieheks nimittava herra ties kertoa etta rantaa suojaa valtaisa koralliriutta koko matkan ajan, mika estaa aaltojen paasyn rantaan ja taman vuoksi melomisen pitais olla lasten leikkia. Tarkkaavainen lukija muistaa, etta ollaan vanhoja melojia Uuden-Seelannin ajoilta ja kenties nyokyttelee myontyvaisesti sunnitelmallemme. Kulutettiin pari paivaa siella Karibian rannalla. Koitettiin paasta joka ikiseen rahtilaivaan ja haukan katseella vaanittiin hylattyja, mutta pinnalla viela pysyvia kanootteja jolla voitais meijan reissu toteuttaa. Muutama paiva siina meni rahtilaivoja ootellessa ja metastaessa. Alko palaa kapy, ku ne koko ajan vaan hoki sita manjaanaa, ja manjaanana ei tullu barkon barkkoa. Barko on vene, se me opittiin. Si si, barko grande manjana pero prohipida no passasera. Tai jotai tommosta. Lahettin menee. Takasi vaan Panama Cityyn ja kohti Cartia, toista satamapaikkaa. Josko sielta irtoais joku kyyti tai kanootti meille. Tassa vaiheessa oltiin niin tulessa sen kanotoimissuunnitelman kanssa, etta kaytiin internettikaffilassa tulostaan kartta meijan reissua varten, ettei laheta melomaan vaaraan suuntaan.

neuvottelemassa. mañanaa myi namaki.

vanhan merirosvon kapakassa

laiva on lastattu kaikilla muilla mutta ei meilla

Cartiin ei menny busseja ku se on nii jeerassa ja sinne on huono tie joten otettiin se lahimmaks meneva. Ja aateltiin etta kylla siita joku pyyhaltaa nelivetomaasturilla ja korjaa meiat kyytiin. Iltapimeella hypattiin bussista ison ja pienemman tien risteyksessa ja lahettiin sita pienempaa tieta pitkin kavelemaan ottalamppujen valossa vahan syrjemmalle. Vanhat riippumattoilijan silmat huomas heti tien varressa sopivannakosen tolpan sopivalla etaisyydella aidasta ja kohta kolloteltiin unten mailla siina tien varressa. Viela on harjoteltavaa sadesuojan asentamisessa ja saatiin taas yks liskojen yo tuulen ja vesisateen takia. No, aamulla noustiin ensimmaisten valonsateitten kajastukseen ja heti ensimmainen auto hiljensi jalomielisesti nahtyaan ylospain suuntautuvat peukkumme. Saatiin kyyti suoraan satamaan. Siella satamassa oli meno ku Kauhavan markkinoilla ja heti oli ukko nykimassa hihasta ja tarjoamassa kyytia jos jonkinmoisella purkilla mita eriskummallisimpiin paikkoihin. Kanootteja ei nakyny missaan eika niita siina rytakassa ehitty hirveasti katellakkaa ku saatiin houkutteleva tarjous eraalta luotettavan oloselta herrasmiehelta. Silla oli oma vene jolla se aiko tarayttaa hetken paasta parin pysahdyksen taktiikalla Kolumbiaan ja matkatavaraosastolla oli viela tilaa kahdelle kalkkunalaatikossa. Ikaa talla kaverilla oli noin 15v ja merilla se oli seilannu bout 20v. Tartuttiin tilaisuuteen ja lyotiin pojalle sen haluama nippu dollareita kouraan ja ampastiin ulapalle. Siita alkoki semmonen hoykytys ja veivaaminen etta ei olla ennen moisessa oltukkaa. Valilla oltiin aallon harjalla ja taas tiputtiin pohjalle. Vetta tuli sisalle eesta ja takaa ja valilla oli moottorit sammuksissa keskella merta. Pakko myontaa etta valilla hirvitti. Ja voi hanuri parkojamme, mahto jaada ikuiset mustelmat, ei olla kylla tarkistettu. Pari paivaa siina meni etta paastiin Turboon Kolumbian puolelle kaikkine saatoineen. Veneen kyytissa ei kyllakaan oltu ku ehka 12tuntia mutta taalla nama hommat ei nayta olevan nii paivan paalle. Oltiin kylla tyytyvaisia etta niita kanootteja ei sillon aikoinaan loydetty. Olihan siella matkanvarrella jotain pienia koralleja aika ajoin mutta ei ne mitaan suojannu. Se joka lahtee kanootilla sinne suharoimaan on hain muonaa ennen ku ehtii sanoa kolumbia.

pomppaa paattiin poka

kelpaa paistatella Sivulan upouusissa kisalaseissa jotka ei talla kertaa painunu pohjaan

nama kukot ovat eksyneet vaarallisille sivukujille

Meidan sponsori kulki kolumbian rajalle uskollisesti mukana

nautitaan caribian risteilysta

Nyt siis ollaan yhessa reissun paakohteessa, Kolumbiassa, ja tatahan on ootettu ku kuuta nousevaa. Ollaan kuultu ja luettu monenlaisia juttuja tasta maasta ja nyt paastaan nakemaan ihan ite mitka niista pitaa paikkansa. Ensivaikutelma on ainaki makkee, siita lisaa myohemmin. Kukot kuittaa.

ps. Allaolevassa videossa nyokyttamisella ja ymmartamisella ei ole mitaan yhteytta.