Dodii pitaa vaha valilla tataki paivittaa ettei iha turhanpaiten tarvi kaya kenenkaa talla kuikuilemassa ja pysytaa itekki karryilla et mita on tapahtunu. No viimekerrasta onki aikaa ja paljo onki tapahtunu. Nyt tallataan jo etelasaaren kamaraa ja pohjonen on toistaseks jatetty oman onnensa nojaan. Kaatuu veikkaan ma.
Kerrotaampa vahan meijan pikku visiitista noilta kuuluisilta Waitomo Caveseilta ( joo en oltu itekkaa kuultu ennenku tultii tanne etta ei tarvi yhtaa hataantya yleistiedon puutteesta). No meijan kuivan vuorenvallotusreissun jalkeen huomattiin etta koko lahipitajiin on luvattu pelkkaa vesisadetta ja sekos meita vallan kismitti. Mutta sateella on kiva teha sisahommia ja paatettiin tunkeutua maan uumeniin. Uljas karrymme kiidatti meidat Waitamoon jonne oli erittain helppo osata, silla horisontissa siinsi jotain todella korkeita asioita. Paikan paalla ne osoittautuivat hinnoiksi. Plaah. Kurkistus kylan ankeimpaan luolaan maksoi jotain parinsadan donan kieppeilla. Mistas meilla olisi moisiin rahoja ollut. Koyhat opikelijat. Kimpaannuttiin ja paatettiin haudata itsemme, ei toki elavalta, mutta omaa luolaa hamusimme. Tutkittiin vahan paikallista ensyklopediaa ja siita loytyvaa kartan tapaista ja - hohoo - huomasimme etta eraan pensaskavelyreitin varrella on kivoja luolia ja niista saattaisi paasta jopa syvemmalle kuin opastetuilla kierroksilla. Loydettiin sit yks makosa syvanne joka johti suoran maan uumeniin, kunnes vastaan tuli peijjuunan rautaportti varustettuna erilaisilla "hengenvaara" ja "pois taalta heti"- kylteilla. Meillapain moiset kyltit tarkoittavat "tervetuloa" tai "tule jos uskallat" ja senkos takia sita paatettiinki illalla kurkata uudemman kerran mita sielta loytyisi. Loydettiin myos Finlandiatalon akustiikalla varustettu luola jossa jopa lukkari Puujaasta olisi ollut sangen ihmeissaan. Toki mekin ujosti testailimme aanihuultemme herkkyytta ja jopas siina kavikin niin etta meista tuli niita paikan suurimpia nahtavyyksia, kun laheisele nakoalatasanteelle tupsahti liuta kameroilla ja lisasalamoilla varustettuja kiinalaisia. Vielakin korvissa soivat nuo huudot: "more! more! more!".
Maanalaisen joen suulla
Illan jo hamartyessa alkoi varustautuminen yollista keikkaa varten. Tunnelma oli selvastikin jannittynyt ja ilmassa leijaili kalman katku. Oudot aanet yossa eivat suinkaan kuulostaneet enaan linnuilta tai heinasirkoilta. Hitusen janskatti mutta kumpikaan ei tunnustanut pelkoaan. Paatettiin kuitenkin enne luolaan lahtoa kuunnella autossa lahtolaulu (meillahan tosiaan on mankka johon saa mp3 soittimen kiinni) ja ilmoille kajahti pahaenteisesti SL 209. Mietittiin siina sitten etta onkohan toi hyva vai huono enne. Tultiin siihe tulokseen etta no pelkkaa hyvaahan tossa toivotetaan ja painuttiin luolaan.
Oisessa hamarassa luola oli jostain syysta hivenen pelottavampi kuin paivalla ja sisalla olevat hamahakit olivat kasvaneet kolmin- tai jopa nelinkertaisiksi. En valehtele nyt yhtaan kun sanon etta ne hamikset oli oikeasti meijan kammenen kokosia. Ilettavia niljakkaita ja koko ajan oli semmonen olo etta yks niista tallustelis niskassa valmiina iskemaan kahen sentin myrkkyhampaat kaulavaltimon lapi.
Tajuttiin kuitenki etta ehka ne on aika vaarattomia ku niita siella yleensakki on. Kiivettiin portin yli kuin pahimmatki rosvot ja meille aukeni makkee tunneliverkosto, ihan ku jostain Blytonin nuortenkirjasta (vaikkapa seikkailujen joki). Siella oli sit koysiradat ja kaikki herkut meita varten ja meha moyrittiin siella luolassa iha innolla. Kiiltomatojen loisteessa kaikki tama tapahtui, ei paljoa otsalamppuja tarvinu. No ehka valilla. Lopulta ei paasty enaa pitemmalle ja olihan se helpottavaa stalegniittipolyn jalkeen haukata taasen raitista ilmaa.
Tervetuloa
Tippukivien muodostuminen - ihmetyttaa
Hyirraaato
Kelit alko taasen parantua ja lahettiin melomaan. Siita oli puhuskeltu jo ammoisina aikoina etta kaydaan sit joku makkee melontasetti. Wanganui joki tarjos ihan hyvan paketin viidelle paivalle ja tartuttiin sitte siihe. Muistui mieleen etta jopa vanhat papat (Mikko&Mikko) on joskus meloneet samaista jokea. Kokemusta meilta loytyi tuolle 150 kilometrin taipaleelle huimasti. Olihan Lari kaynyt kerran ojutjarvella melomassa seurakunnan kanootilla ja Ilu oli joutunut vanhalla vitosella jopa pelastamaan neitoja jokihadasta Penniheikin kera
Lahtohetket (Lari yrittaa kumauttaa ilun otassa olevaa isohkoa hyttysta)
Nuo muinaiset uroteot eivat kuitenkaan paljoa painaneet, kun edessa oli koko Uuden-Seelannin pienin ja vaarattomimman nakonen koski. Siihen tultaessa oli aurinko jo paahtanut paakoppaa sen verran kuumasti etta pelastusliivit makoili jossain kanootinpohjalla, kamera oli otettu vedenpitavasta barrelista pois ilmanpaitaamaisemaposekuvia varten ja oltiin jo niin kokeneita muutamien ekojen rapidien jalkeen. Tehtiin suurinpiirtein kaikki maholliset asiat koskenlaskussa vaarin, Lari oli menossa vasemmalta puolen kivea ja Ilu oikeelta. Rymaytettiin sitten poikittain pain kosken ainoaa kivea ja otettiin viilentava kylpy. Sen verran paakoppa pelas molemmilla etta heti tajuttiin ettia kameraa ja sehan oli just kellumassa teille tietymattomille kun Lari sen pelasti likomarkana. Meinas naurattaa siinaku pelastusliivit ja melat meni virran mukana jonnekki alaspain ja ite seisoskeltiin keskella koskea mihin se kanootti oli jumittunu. Vaaraton tilanne sinansa, kun kyse oli niin pienista kuohuista, jos niita kuohuja nyt edes oli. Saatiin jotenki uitettua kanootti valjemmille vesille ja tyhjennettya se vedesta ja lahettiin jatkaan matkaa varamelalla kamoja matkan varrelta keraillen. Ihme kylla kamera toimi kastumisesta huolimatta. Laturi joka oli samassa laukussa meni sen sijaan sokoks. No, tuleepahan vakuutuksillekki kayttoa..
Matkan varrella saatiin myos kuningasluokkaa oleva idea kun huomattiin etta rantakivikko on taynna ihania, sileita, pyoreita kivia, tehaampa telttasauna! Vaikka ollaanki true-eramiehia, kummallakaan meista ei ollu kokemusta telttasaunan teosta. Eika meilla ollu ees pressua, pelkat riipparien sadesuojat. Kasattiin jonkulaine keko kivia ja alettii lammittaan niita ja kaikki naytti onnistuvan taydellisesti kuten aina. Siina sitte rotvatessa ja evaita mutustellessa kuumennettiin kivia kunnes alko tapahtuun kummia. Luultiin etta Fijilaiset hyokkaa tanne ku alko semmonen pauke ja jytina etta oltiin jo molemmat ilmasuojassa eraitten palmujen alla. Ja Lari tietysti asennossa. Meian kiuas siella rajahteli ja luhistu siihen sitten pikkuhiljaa. Ei ruvettu sita sitte sen enempaa korjaileen vaan toinen meni noyrasti polvilleen kiukaan eteen sadesuojan alle ja toinen piti laahusta silleen ettei se karventyny kiukaalle. Trangian kattilalla vetta kiville ja hiki pintaan. Ohimenevat saksalaiset katto suu pyoreena etta mitahan taalla tapahtuu. Jotain mutinaa sielta kuulu, "crazy finns" tai jotain sinneppain. Lari oli laahuksenkantovuorossa ja huusi niille etta "Himmel, sukeltakaa!"
Kraash, booom BANGG!
Se kippas
Turmeluksen matkasauva
Kivimerkilla kokemusta on!
noupadi graffiittimaalaaja nouwhere sillan alla
Oli tulla vetelat housuun
Kulta meni Luxempurii. Tultiin hopealle. 145 km takana
Koko matkan aikana saatiin suurta hupia kaikenkokosten ja nakosten elukoitten raakkaamisesta. Yritettiin naas saada pataan jotain proteiinipitoisempaa evasta ku nuudelit. Tahan tarkotukseen joen varsilla koikkelehtivat kilipukit, opossumit, sorsat ja hiiret olivat oivia kohteita. Tutkittiin myos jokainen syvanne ja kolo ja luola mita matkan varrella loyty. Saiden herra oli meidan puolella, Arsi helotti lahes kirkkaalta taivaalta koko ajan.
Haty haty. Kiliseni. Kumpi pelkaa enemman? joojoo ne oli akasia.
Loppumatkasta tuli koko joen parhaat rapidit ja saatiin kokea sita vauhdin hurmaakin. Vejettiin viela kertaalleen kanootti katolleen mutta tallakertaa toiminta oli kuin suoraan oppikirjasta. Tuli vaan yksinkertasesti niin paljo vetta sisaan etta upottiin ku titanikki. Ei kuitenkaan ihan niin romanttisesti. Perilla Pipirikissa meita ootti kyyti takas lahtopaikalle ja lahettiin ajeleen kohti Wellingtonia ja lauttaa etelasaarelle.
Illankahmeessa kun ajeltiin tunnelma katossa ja mehusteltiin melontasettia, tapahtu kummia. Ajettiin semmosta serpenttiinitieta ettei uskottu moisia olevan olemassakaa jossain ihan korvessa (sen tien nimi oli Forgotten World Highway) ja testailtiin neliveto-ominaisuuksia. Yhtakkia moottorin lampotilamittari alko nayttaa ihan mita sattuu, se heilu jossain normaalin ja kuuman valilla. Aateltiin etta ehka se johtu ylimaaraisesta ruovituksesta ja seinakiipeilya muistuttavasta ajotavasta. No, suorallaki tiella se naytti toimivan samalla tavalla ja paatettiin sit pysahtya tarkastaan tilanne. Lari aatteli etta tilanne voisi korjaantua viilalla kuten transussa aikoinaan. No eihan meilla ees ollu viilaa. Kurkistettiin konepellin alle ja ei menny kauaa havaita etta syylari on halki. Sielta tuli vetta ku pienesta kuumasta lahteesta konsanaan, viela semmosta kauniin vihertavaa.
lammot nousee
Kuin vanhoina hyvina aikoina viilalla.
Onni onnettomuudessa oli se, etta lahoaminen tapahtu majatalon vieressa. Se taiski olla ainoa 50km sateella. Sielta soitettiin sitte akanen puhelu vuokrafirmaan ja rayhattii sinne etta nyt uutta autoa tanne ja heti. Tai oikeastaan majatalon ukko hoiti homman meian puolesta. Iluin PV:n rassaustaustasta oli tassa kylla hyotya ko kaveri osas koko konepellin alusen ulkoa kuuella eri kielella. Oli jossain foorumeilla kuulemma jaany paahan. Lari vaan toisteli etta "engine is broken". Saatiin majapaikka sen ukon homeisesta asuntovaunusta joka muistutti erehdyttavasti eraan ystavamme Thomson merkkista kotteroa. Ihan kiva vaunu, nukuttiin tosi hyvin siella ku emanta toi meille viela teeta ja kaffia illalla. Seuraava paiva kulutettiin itsea huoltaessa. Rotvattiin, syopoteltiin ja harjoteltiin biitsikuntoa siihen malliin etta Fijilla voijaan rokittaa niitten maajoukkuemiehia. Kahe aikaa paivalla siihe pihaan paukahti semmonen tutun nakonen tummahko miekkonen sellasella neliveto maasturilla. Se oli vahan nihkeena ku oli joutunu ajaan aucklandista 5 tuntia keskelle synkinta korpimaata kattomaan hikisten kollien lahonnutta pirssia. Se oli kuitenki oikeen mukava ja kysy etta halutaanko ottaa sen tuoma uus maasturi, vai sailyttaa tuo vanha. Lupas toki korjata sen sita ennen. Olimma niin kiintyneita meijan menopeliin etta laitettiin se ukkeli hommiin. Oli ihan ilo katella ku iso mies teki toita. Heitti vaan haalarit pyhavaatteitten paalle ja ryomi sinne auton alle ja rupes koluuttaan pajavasaralla meijan kaaraa. Siita tuli ku uus. Heitettiin vanha radiaattori pusikkoon ja lyotiin kopot sen korjausmiehen kanssa.
paivakirjavuodatusta
puitteet kohillaan
N stoul mai baik, eiku siis N fixed my car
Osat vaihtoon
kopo taasen. Thanks to Forgotten World Highway Accomodation.
Korjauspuuhissa meni sitte sen verran pitkaan etta ajeltiin lahes sukkana Wellingtonii. Matkalla pysahyttii houkuttelevan nakosen kojun eteen jossa mainostettiin mansikkarasioita dollarilla. Ostettii rasiat mieheen ja todettiin etta kylla se pitaa saada vahan jaateloaki. Lahikaupan pienin annoskoko oli kahen litran perhepakkaus ja siihen oli tyytyminen. Paatettiin siina sitte etta jatetaan nuudelit valista ja syyaan vahan muuta valissa. Kahmittiin se kaukalollinen kermajaateloa kerralla kera mansikoiden ja illalla Ilarilla oli outo tunne vatsassa. Sielta kuului jotain siihen suuntaan ku "rumble rumble". Kaveri juoksi vessassa juoksemasta paastyaan. Donitsinsyonnin maailmanmestarilla taas moinen rykaisy ei nakynyt missaan.
Viela maistuu...
Alokas Sivula auttaa hamevakea niinku kunnon solttupojan kuuluuki.
Nyt ollaanki jo taalla etelasaarella ja saavuttiin eilen tanne Nelsoniin. Aateltiin lahtea taalta purjehtimaan. Pitaa tasta lahtea satamaan nuokkumaan jos siella kaivattais kahta merikarhua miehistoon. Piirrettiin jopa ankkurit molempien olkapaihin josko se auttais.
Hey mates! Where are you from? Your language is cool! How long are you staying in New-Zealand? NICE! Tammosia kysymyksia on sadellu viimepaivina ja naista keskusteluista on lahteny muutama hauska lumipallo vyorymaan. Lahettiin ajeleen Vihaisen Dyykkarin (ViDy) kaupungista hanta koipien valissa kohti etelaa, ja aateltiin huuhtoa matkan varrella kertynyt saasta kehoiltamme kuumiin lahteisiin. Rotoruan ymparistossa naas kuulemma on niita kuuluisa kuumia lahteita metsat taynna. Ja vielapa ilmaseks. No, ei muutako pajeron tankki taynna intopiukeena siihen suuntaan. Ajeltiin siina sitte ympari kylia ja metsia, eika niita hot poolseja tuntunu loytyvan mistaan, paitsi kylpyloitten takapihoilta piikkilanka-aitojen takaa, maksua vastaan tietenki. Alko autossaki olemaan lampotila silla tasolla etta paatettiin sitte tyytya kylmempaan vaihtoehtoon ja pulahdettiin jokeen vilvoittelemaan kuumenneita varpaita. Siina samassa paikalle ampas 3 lahipitajan kossia, jotka alko houkuttelevan nakosesti kiipeilemaan sillan paalle ja hyppimaan sielta triplavoltteja ym. Pakkohan siina oli sitten vanhoina uimahyppaajina lahtea nayttamaan pojille etta miten sita meilla Suomessa hypataan. Jannut toivotti meidat tervetulleiks ja alko yllyttaan hyppaan alas. Mehan sitten kiivettiin korkeimmalle maholliselle kaiteelle ja ei auttanut enaa peraantya. Rohkeasti siita sitte hypattiin ja kylla se Lariki sielta tipahti kun silla loi polvet niin pahasti loukkua etta takaa pain puhaltava tuuli tuuppas sen alas.
Jo vainkin. niin siina kavi veliseni etta alas tultiin. Ja kollithan vallan siella alaalla sitte innostu ku Ilu rupes pomppiin kaiken maailman tempuilla alas sielta. Vaha sitte jututettiin niita ja kyseltiin sitte etta josko ne tietais missa on semmosia kivoja ilmasia ja ei mitaan turisteilla pilattuja kuumia lahteita. Ja no annas ollakkaan ni nehan tietenki ties, paikallisia ko olivat. Ja niin ne sit rupes neuvomaan meita sinne mutta ei oikeen pysytty perassa etta millon pitaa kaantya oikealle ja millon ajaa suoraa ni ne kiltit pojat sit lupas neuvoa meille tien sinne. Tai ei ne mitaan poikia ollu, aikamiehia, niiku meki. Lahettiin seuraamaan niita semmosta pienta hiekkatieta ja tuli semmonen Juha Kankkus meininki siina ku hiekka polisi ja oltiin vahan valia nelipyoraluisussa valilla tietty penkan puolella. Ehjana selvittii sit sinne kohteeseen ja ah autuutta mika siella odotti! Tai no ei se oikeastaan alkuun nayttany niin hyvalta koska siella oli pari paikallista perheineen ja veneineen paikalla ja niilla oli siella jonku sortin allaspippalot. Ne vaan lillu siella kuumassa vedessa ja hengaili ja osa joi jotain vaha epailyttavan nakosta lienta. Sit niilla oli selvastikki skaba et kenella on isoimmat kajarit niissa veneissa ja isot subbarit. Kuulu meinaan semmosta jytketta etta en ihmettele vaikka joskus luullaanki etta taalla on maanjaristyksia. Sielta ne kaikki tulee, sano.
No kaytiin testaamassa se meijan mesta ja todettiin etta tamahan on taydellinen meijan tulevan yon kuutamouinteja varten. Kaytiin virittelemassa riipparit lahimettaan ja sitte hiivittiin sinne pusikkoon lahelle sita kuumaa lahdetta ja ulvottiin ku sudet ni johan niihin tuli liiketta. Lahti kaikki karkuun niitten veneitten kanssa. Uskoo viimeisimman ken tahtoo. No ne lahti kuitenki pois sitte ku arska laski ja me vallattiin se allas. Ja olihan se makoisaa. Ja niiku oltiin aikasemmin paivalla sovittu ni ne kylan jannut saapu kans paikalle ja alko Uuden-Seelannin JoPojen yo nro 1. Ne oli kyl ystavallisia kavereita. Tosi mukavia poikia. Tarjos ekana keppanat mutta tietysti me raittiit miehet siita kieltaydyimme. Makkarat mita ne meille oli tuonu meni kyl huiviin semmosella halulla etta ei oo aikoihin nahty, oli nimittain vahan parempaa ku nuudelit. Sit me kelluttiin siina tahtitaivaan alla veden hoyrytessa ja kateltiin shooting starseja nii ja joku paikallinen jyvajemmari ampu viela raketteja siella meidan kunniaks tai jonku. Oli kyl nattia. Ei tehny mieli nousta sielta ollenkaa pois, mutta sit ku katottiin etta taallahan on kaks vanhaa mummelia ko oli sen verran ryppyset ja nuttuset ihot meilla ni kyl hilipastiin ylos sielta ja akkia. Pummittiin niilta viela makkarat kotipakettiin, tottakai, heitettiin kopot niitten kans ja painuttiin yopuulle suupielet korvissa.
Aamulla sitte herattiin taas omina itteinamme, mummot oli tipotiessaan. Pakko oli viela kayda vahan lillumassa, ehka paras aamu-uinti ikina. Seuraavana oli vuorossa tulivuoret. Se nyt ei ihan mennyt ihan yhta putkeen, mutta hauskaa oli kuitenki, varsinki jalkeenpai. Katottiin etta tassahan on kivenheiton paassa yks pohjoissaaren korkeimmista huipuista, ja viela oikeen tulivuori - aktiivinen sellainen ja paatettiin kayda huiputtamassa mokoma. Meikalaisella on kuitenki kokemusta Roska-Rukasta (kokkolan highest top) ja Lari on kiivenny Jouppiskalle ja Simpsiota puoleen valiin. Pollahettiin paikalle vuoren juurella olevaan infopisteeseen juuri ennen sulkemisaikaa ja saatiin viimehetkella saatiedotus ja kartta alueella olevista reiteista. Reitit naytti aika tissareilta ainaki siina kartalla ja saatiedotus naytti kaatosadetta seuraavan viikon ja vaarallisen voimakasta tuulta. Siina sitte pahkailtiin lahteakko kiipeaan vai ei. Laskettiin siina 1+1 kun ei oltu vesisadetta ollu aikasemminkaa niin pakkohan se on lahtea kiipeamaan. Ei voi sataa just nyt kun on ollu niin hyvat ilmat muutenki. Oltiin oikeinki optimistisia. Tankattiin illan mittaan(ekstrasatsi nuudelia) ja viriteltiin majapaikat royhkean itsevarmasti infopisteen viereiseen pusikkoon.
Aamupalaa vasatessa viien aikaan aamulla suunnitelma naytti viela olevan vedenpitava, vuorella oleva sankka sumu naytti halvenevan. Lahettiin kopottelemaan ylospain ja taiettiimpa laulellakki siina astellessa. Ehka tunnin kuluttua huomattiin olevamme keskella sumupilvea ja nakyvyytta tais olla muutama kymmenen metria. Just ja just kaverin hyvaa vauhtia kasvava takatukka naky. Ja sitten repes Esteri. Alko tuleen vetta ja tuulemaan. Eika siina viela kaikki, kaivettiin taskusta se kartta mika saatiin sielta infosta ja todettiin etta ollaan ihan vaaralla polulla. Rehellinen suunnistuspummi. No, se oli oikeestaan onni kun kuultiin jalkeenpain etta se vuorelle meneva reitti oli ollu aika huonossa kunnossa eika sinne ois paassy. Ei kuitenkaa annettu siina vaiheessa viela periks vaan paatettiin etta kun on lahetty ni kayaan nyt edes kattomassa kraaterijarvia. Kaveltiin pari tuntia sinne jarville, siina oli hukkumiskuolema lahella kun vesi tuli alaviistosta ja meinas tukkia sieraimet. Ja jarviahan me ei sitten perilla tietenkaa nahty kunnolla kun keli oli mita oli. Ei muutako akkiapois jollain uinnin ja kavelyn valimaastossa olevalla tekniikalla. Aika ajoin jopa vesijuoksua, teki hyvaa selalle. Perilla sitten otettiin leirinta-alueen suihkusta kaikki saatavilla oleva kuuma vesi irti ja naurettiin tapahtuneelle.
Ainut kuva meijan vuorenvallotusreissulta. Liian markaa oli.
Kaytiin viela kyselemassa josko se saa siita paranis ja ne sano etta ei muutako huonompaan suuntaan koko loppuviikon. No aattelimma etta lahemma sitte poijes taalta ku ei kerta meille luoja anna vuorenvallotuskeleja. Ajettiin illan kahmeessa lahimpaan pikku kylaan nimelta Turangi ja hieman ravittuaan itseamme ajattelimme etta olisipa kiva hieman pelata jotain paikallisten kanssa. Nahtiin yks vanha jaara, joka sano etta season is finished. Kuulemma kaikki urheilijat on tauolla koko kesan eika tee mitaan. Lahtevat kuulemma karkuun ku turistit saapuu paikalle. Hikista, aateltiin ja lahettiin sit palloilemaan ilman palloa paikallisen kirjaston takapihalle. Sinne sitte hurahti paikalle nappulajengi joka rupes sit haastaan meita joka lajissa. Ne puhu jostain rugbysta ja basketballista mut eiha me tiietty mita ne on. Opeteltiin sit vahan molempia ja alko ne melkeen jo sujumaan. Naytettiin sitte vaha mita meilla suomessa leikitaan. Naytettiin vahan pukkihyppelya ja kapteenijumppaa. Tietenki piti myos vahan nayttaa niille etta ollaan tikissa. Ilarista tuli heti niitten idoli, ku se heitti pari kieppia ja muutaman leuan. (Ei puhuttu niille mitaan miedan uuden vuoden leuanvetoskabasta.) Nii ja kaveli kasillaan. Olin kyl kateelinen ku en ite osannu ja paatin et opettelen heti ku ne nassikat ei oo nakemassa. Kuulemma oon jo vahan kehittyny.
Hauskaa on kylla ollu ja tuntuu etta ois ollu pitkaanki jo taalla. Ihan kokeneita patuja jo. Hauskinta on yleensa ko mennaa joittenki paikallisten kanssa jorisemaan. Tai ei tarvi olla ees paikallisia. Ykski ilta saatiin espanjan oppitunti ihan ilmaseks aidoilta latinoilta. Ja hauskaa on myos kirjotella tata bolgia, ku kelit ei aina oo parhaat maholliset taallakaan ja ku aattelee teijan naamavarkkien venahdyksia siella missa ootteki. Ku tuntuu etta meilla venahtelee kans ihan kiitettavasti. Ollaan toistemme kanssa viela ihan valeissa, ei isompia riitoja. Mehevin konflikti tais olla ku Ilari halus kaupasta mansikkahilloa ja meika vattua. No kaupan tati tuli sovittelemaan ja ostettiin sekahilloa.
Nyt on retki polkaistu kayntiin ja on ekan polgipaivityksen aika. Tuntuu hullulta etta tassa sita nyt vasataan, sita mista on viimeset puoli vuotta hopotetty suomessa. Kylla se hetki kun lentokoneen pyorat irtosivat Helsinki-Vantaalta tuntui hurjalta ja tuntuu se vahan vielakin. Vaikea sita on sanoiks pukea, kun oli toisaalta vahan hata ja hyva mieli yhta aikaa... Mutta niin sita vaan lahettiin kohti tuntematonta vaikka meinasivat kentalla etta ei Sivulan pojalle loydy taalta minkaan sortin lippua. No juostiin sitte kaikki tiskit lapi ja alko jo vahan pulssi nousemaan kun omaa nimea huudettiin kovaaanisista. Kiitos sille kultaselle Makelle joka sen lipun sitte jostaki kaivoi.
AA = Avojaloin Aucklandissa
1st night
Lennot olivat pitkista kestoistaan huolimatta melko kivuttomia ja perilla Aucklandissa alettiin aikaerovasymyksesta huolimatta etsia jotain rouheaa ajoneuvoa liikkumista varten. (Ei paljoa tuo aikaero haitannut ku oltiin niin hyvin sita reenattu joulun ja uudenvuoden aikana. Kiitos kaikille aamuun asti kukkuneille!) Tarkoituksena oli ostaa/vuokrata auto mutta ostamisesta luovuttiin jo melko varhasessa vaiheessa, se kun vaikutti hieman kyseenalaiselta. Kalliita romuja, ei mitaan Transun tai Viton veroista luksusmatkailuautoa tarjolla. Vuokralla oli inhimilliseen hintaan tarjolla vain kurjia Corollan ramia, ja semmoseen oli meidankin alistuttava. Kaikki vuokraajat valittelivat high seasonia. No... sit lahettii hakemaa semmosta Corollaa ja ku mentii tsiigaamaa sita yhta semmosta niin annas ollakkaan kun katseemme vangitsi uuden karhea Mitsubishi Pajero 4x4. Ilari sitten sivulauseessa muina miehina kysaisi autosta. Virkailijanainen oli tietenkin samantien alakynnessa kun Pirkanmaan kovin kauppamies rupesi tinkaamaan. Siina vaiheessa kun neito oli maksamassa meille, mina loin kapulaa rattaisiin. Raukka impi. Lopulta sopimus allekirjoitettiin ja karautimme ulos tuolla neliveto maasturilla.
Tinkaamassa
Naikkonen Ilarin niskalenkin jalkeen
Huomaa rekkamiehen rusin...eiku siis rusketus
Meija nelivedolla paasee iha mihi haluaa
Nyt ollaan ajeltu Aucklandista etelaa kohti pikkuhiljaa ilman kiiretta ja virittaydytty tunnelmaan. Ollaan nautittu lammosta ja riippumatto-oista, kloorattu meressa, poristu paikallisten kanssa, saatu kalastajilta ruokaa ja nautittu joka hetkesta. Nyt ootellaan josko paastais villisikametalle naiden kalastajien kanssa joihin tutustuttiin tuossa aiemmin ja jotka ystavallisesti meita ruokkivat. Huumaavat ensimetrit, tasta on hyva jatkaa!
PS.
Ruuan hinta ont aalla nostettu pilviin joten mahdollisesti tana iltana perustetaan Dyykki RY:n Uuden-Seelannin sivukonttori.
Yours
Ilari & Lari
Pakko oli nayttaa vaha miten true kalamies toimii
Hobitin lisaksi taalla on kuvattu myos uusimmat Maajussille morsian jaksot.
