Surhvaamalla Kolumbiaan

Oottekos koskaan miettiny milta vaatteista tuntuu ku ne laitetaan pyykkikoneeseen ja heitetaan tonni kuuensadan linkousohjelma paalle. Tuntuu etta se on aika lahella sita samaa myllya ja vyorytysta mita saatiin kokea tuossa viime aikoina laluntekijan sanoin: "aallot lyovat yli paani". Meha suunnattiin Panama Citysta kohti Santa Catalina nimista paikkaa, joka on kaikkien kuulemiemme huhujen mukaan yks parhaista surffimestoista Panamassa. Kaytiin siina matkan varrella El Valle nimisessa kylassa ku kuultiin etta siella on huikea vesiputous ja jotain muuta taysin huumaavaa settia. Nuo puheet osottautu taysin perattomiks huhupuheiks ja asiattomiks muutenki harhaanjohtavuudellaan. Siella oli joku pienehko vesivana joka tippu kallion kolosta ja sita ihmiset sitte kavi tollottamassa maksusta. Mehan ei lopulta ees menty sinne paikan paalle ku kohdattiin hieno saksalaine mies nimeltaan Alex, joka ystavallisesti rohkeni paljastaa totuuden meille ja itselleen: "Rahani meivat hukkaan, alkaa pojat menko sinne". Useimmitenhan ihmiset kehuu maksullisia nahtavyyksia vaan sen takia ettei toiset ihmiset ajattelis etta ompa tyhma kun on maksanut tuosta paikasta, eika sitten ees tykkaa siita. Mutta itteahan siina vaan puijataan ja mehan puijataan paljon mielummin muita ku ihteamme. Oltiin El Vallessa yks yo paikallisen hamsterin pihalla riippareissa. Hamsteriks kutsutaan henkiloita jotka hamstraa kaikkea mahollista roinaa ja rompetta tontillensa. Naita hamstereita loytyy varmasti jokaisen tuttavapiirista tai ainakin naapurustosta. Semmosia ukkoja joilla on kuus rikkinaista autoa, kolme vanhaa ruohonleikkuria, 60-luvun pesukoneita, 200 armeijan vanhaa makuupussia ja kaikkea muuta epamaarasta roinaa jota kyseinen hamsteri joskus kuvittelee johonkin tarvitsevansa tai jota pystyy joskus hyvalla hinnalla jollekkin kauppaamaan. Ei kuitenkaan laheta tuomittemaan naita hamstereita, silla ollaan pahkailty etta kaikissa meissa asuu pieni hamsteri, joillakin vain leikkaa juoksupyorasta ennmmin tai myohemmin laakeri kinni ja hamsteri vipeltaa hanta viidentena jalkana livohkaan. Se siita. Siella me nukuttiin mankelit kainalossa. Kaytiin tietenki pelaamassa paikallisten kanssa illalla futista, mutta ne pelit muuttu taydelliseks kaannytysoperaatioks. Pelien jalkeen meita ensin kestittiin ja sen jalkeen kateemme lyotiin paikallinen vartiotorni ja vihkonen jossa ihan selvalla suomen kielella luki: "Olen jehovan todistaja", ja muita kaantymiseen liittyvia fraaseja. Meni kuitenki sanoma vahan ohi siina massaillessa tacoja, ja pysyttiin ihan vanhassa tutussa.

tiiatteko missa ananaat kasvaa

Sitte lahettiin jatkamaan kohti Santa Catalinaa. Kyseinen Catalina on pienehko kylapahanen tyynenmeren puolella Panamaa, jossa asuu muutama hassu kalastaja ja ainakin yks yli-innokas "surffari" englannista. Se oli viela paaston aikaa, ja paasiaiseen oli muutama paiva. Kaikki hostellit oli kuitenki buukattu tayteen jo hyvissa ajoin ennen paasiaista ja missaan ei ollu sijaa majataloissa. Meitahan se ei lannistanu koska omaamme reissumiehen unelmakapistukset - riippumatot. Paastiin ihan surffibiitsin kylkeen kamppimaan. Kyllahan se kelpas palmujen alla kollotella yokaudet riipparissa. Valilla vaan hieman pelotti ne kookospahkinat. Niita nimittain tuli valilla alas sielta palmuista ja ku semmonen paan kokonen pahkina jysahtaa tonttiin ni siina kuvittelee vahvempiki mies etta joku ois tarayttany maralla kalevalla takaraivoon. Ei onneks osunu meihin, vaikka yks jysahti ihan Ilarin riippumaton viereen sadesuojaa pyyhkaisten. Vaikka tokkopa se umpiluuhun ois ees jalkea jattany, sen verta kova kallo tolla meijan Ilarilla.

Lisää kuvateksti

Ruvettiin sitte reenaan surhvausta. Vuokrattiin ekaks semmoset longboardit jotka on tarkotettu reenaamiseen ja joilla on hyva harjotella sita laudalle nousemista. Mehan jo Uudessa-Seelannissa joskus muinoin nuorina ja kauniina niilla suhauteltiin ja parin paivan paasta alko tuntua silta etta eikohan hypata ihan oikean surffilaudan kyytiin. Ei nyt viela minkaan pro-tason lankkuja, mutta lahes kuitenki. Niilla sitte otettiin aamusurffia ja iltasurffia ja toisinaan oli semmosta merenkayntia etta oli siella ihmeissaan. Ei millaan meinannu paasta sinne aaltojen paremmalle puolelle mista niitten kyytiin ois voinu sitte yrittaa paasta, ku tuli semmosta keskikokosen rekka-auton korkusta aaltoa ja semmonen ku murtuu niskaan ni siella pyoritaan jossain pohjalla. Mutta toki me sitte naista aalloista paastiin nauttimaanki. Valilla oli parempia, valilla taas vahan huonompia hetkia, mutta kehitysta huomattiin tapahtuvan mika oli melkoisen tarkeaa. Ja suunnattoman hauskaa hommaahan se surffaaminen on, eika siina tarvi mikaan ammattilainen olla etta se tuntuis hyvalta. Se on vapauttava fiilis ja endorfiinia vapautuu reilusti verenkiertoon tai mihin sita nyt ikina vapautuukaa, kertokaa te laaketieteellisemmat, ku se aalto nappaa sut ja pynnistat siihen laudan paalle keinumaan. Ja jos nyt oikeen hyvalta tuntuu ni heitat vaikka pari volttia. Veden alla tietenki. Alla esimakua toiselta harjoituspaivalta.

Surffaamine on kovaa hommaa ja se vaatii myos kovat evaat. Niita ne tarjoili siella rantaravintolassa mutta hinnat oli taas kerran yhta suolaset ku merivesi konsanaan. Syotiin viikon verran sardiineja ja jamonillaa paahtoleivan kera. Jamonilla on semmosta sianlihasailyketta, joka maistuu ekan kerran ihan hyvalle, mutta ku sita syo nelja kertaa paivassa ni olo on sama ku oisit syony kaks kiloa heikkotasoisimpia ja jauhopitoisimpia grillimakkaroita mita Alepan roskiksista saa. Saattaa hieman narastaa tai muuten vaan allottaa se. Ilarille siita tuli jo ihan kirosana. Jos haluat Ilua harnata ni rupea vaan puhumaan tulevasta lounaasta ja Jamonillasta samassa lauseessa. Juhlapaivina oli tietenki hedelmia lisaks. Onneks oli noita hedelmapaivia paljon ku sattu paasiainen samaan aikaan. Ja tassa murheellisessa evaspolitiikassa oli yks toinenki taydellisen ihana valopilkku synkan yon keskella. Nimittain meidan jokapaivainen kavelyretki aamu- ja iltasurffin valissa kylille pienelle kylakaupalle. Ostettiin aina 2-5 jaateloa per mies ja iso pullo jaakylmaa limua suoraan kellarista. Nailla huuhtoutu suolan maku pois suusta ja Jamonilla jai unhoon hetkeksi.

yok ynh blaah

ladon ovi

hyiraato ei hetikaa nii hyvaa ku limukka

Kelithan meita on taalla helliny. Lampoa on ollu joka paiva niin paljo ettei mittarissa tehot riita lukemia ilmottamaan. Pari ukkosmyrakkaa tuli viikon aikana ja saatiin vaan testailtua meijan riippareita, etta miten ne toimii aariolosuhteissa. Alkuun oli sadesuojat vahan loysalla ja ku eka hitusen kovempi tuulenpuuska innostu honkimaan ni sadesuoja lerpatti ku lakanat narulla yhen pyykkipojan varassa. Mutta lopulta saatiin asennukset kohilleen ja ei paljoa sademyrakat sen koommin haitannu. Naurettiin vaan rakasesti kaikille jotka nukku teltoissa siina vieressa ja heras keskella yota siihen ku peti oliki muuttunu vesisangyks. Oli valista kylla komeaa salamointia ukkosella, ei paase joka pava nakemaan moista. Eipa kylla ois hirveena haitannu vaikka ois vahan sisalle sadellukki, oli nimittain nii lammin etta siella piti nukkua melkeen ilman enithing, korkeintaa pokserit jalassa. Pitkaperjantaina hiljennyttii oikee seuranpitoon ja surffausta ei sillon suvaittu. Makoiltiin rannalla tahtitaivaan alla ja kuunneltiin saarnaa ja paasiaislauluja. Oli erittain tunnelmallista ja hienoimpia hetkia koko reissun aikana.

Lahettii sitte menee sielta ku tuntu silta ettei aalloista oo enaa tarpeeks haastetta. Nyt ehka huijataan, oikeesti loppu voimat kasivarsista. Ei vaan jaksanu enaa meloa laudan paalla yhtaan enempaa. Ja maha,polvet ja tissit oli ihan ruvella ku surffilauta oli hinkannu niihin. Edes me, ei kyetty jatkamaan pidempaan ja tuntuhan se hyvalta jo lahtea taas jatkamaan matkaa. Saavuttiin haavoja nuollen takaisin Panama Cityyn ja pidettiin oikeen kunnon norttidatausaamu. Soitettiin Skypella Suomeen ja joristiin useita tunteja kollien kera. Tuntu erittain hyvalta kuulla jopojen narinaa ja kuulumisia ihan livena. Lari paas myos kotoisasti Kauhavan iltapalapoytaan ja tuntu ihan silta niiku ois istunu siina poydan aaressa. Ihmeellista taa nykyajan tekniikka. Sillon ku mina olin nuori...

Sitte alko tulla mitta tayteen Panamaa ja hinku Kolumbiaan oli jo kova. Varteenotettavia vaihtoehtoja siirtymiselle Panamasta Kolumbiaan tuntu olevan vaikka muille jakaa. Vaeltaakko viidakon lapi? Lentaako natisti bisnesluokassa? Seilatakko purjeveneella, moottoripotskilla vaiko rahtilaivalla? Meista se purjehtiminen kulosti kaikista houkuttelevimmalta vaihtoeholta ja paatettii etta lahetaan karibian rannalle seisoskeleen peukku ojossa, josko joku vanha merikarhu tunnistais kaltaisensa ja nappais meijat kyytiin. Valitettavan nopeasti kavi ilmi paikan paalla, etta jos purjehtimaan hamuaa, on porssin oltava kunnossa ja 550 dolsua loysaa on loydettava. Ei nyt kuitenkaan ihan tuhatta kamelia mutta suht hintava silti. Hukutettiin sitte huolia vanhan merirosvon kapakassa Portobelossa ja siella saatiinki aivan kuningasidea. Tai oikeastaan hostellin tyontekija kylvi idean siemenen ja ruokki ja kasteli sita niin etta siita tuli meijan suunnitelma numero yksi. Ostetaan inkkreilta kanootti ja melotaan se hikinen 200 kilsaa Kolumbiaan! Tama itseaan merimieheks nimittava herra ties kertoa etta rantaa suojaa valtaisa koralliriutta koko matkan ajan, mika estaa aaltojen paasyn rantaan ja taman vuoksi melomisen pitais olla lasten leikkia. Tarkkaavainen lukija muistaa, etta ollaan vanhoja melojia Uuden-Seelannin ajoilta ja kenties nyokyttelee myontyvaisesti sunnitelmallemme. Kulutettiin pari paivaa siella Karibian rannalla. Koitettiin paasta joka ikiseen rahtilaivaan ja haukan katseella vaanittiin hylattyja, mutta pinnalla viela pysyvia kanootteja jolla voitais meijan reissu toteuttaa. Muutama paiva siina meni rahtilaivoja ootellessa ja metastaessa. Alko palaa kapy, ku ne koko ajan vaan hoki sita manjaanaa, ja manjaanana ei tullu barkon barkkoa. Barko on vene, se me opittiin. Si si, barko grande manjana pero prohipida no passasera. Tai jotai tommosta. Lahettin menee. Takasi vaan Panama Cityyn ja kohti Cartia, toista satamapaikkaa. Josko sielta irtoais joku kyyti tai kanootti meille. Tassa vaiheessa oltiin niin tulessa sen kanotoimissuunnitelman kanssa, etta kaytiin internettikaffilassa tulostaan kartta meijan reissua varten, ettei laheta melomaan vaaraan suuntaan.

neuvottelemassa. mañanaa myi namaki.

vanhan merirosvon kapakassa

laiva on lastattu kaikilla muilla mutta ei meilla

Cartiin ei menny busseja ku se on nii jeerassa ja sinne on huono tie joten otettiin se lahimmaks meneva. Ja aateltiin etta kylla siita joku pyyhaltaa nelivetomaasturilla ja korjaa meiat kyytiin. Iltapimeella hypattiin bussista ison ja pienemman tien risteyksessa ja lahettiin sita pienempaa tieta pitkin kavelemaan ottalamppujen valossa vahan syrjemmalle. Vanhat riippumattoilijan silmat huomas heti tien varressa sopivannakosen tolpan sopivalla etaisyydella aidasta ja kohta kolloteltiin unten mailla siina tien varressa. Viela on harjoteltavaa sadesuojan asentamisessa ja saatiin taas yks liskojen yo tuulen ja vesisateen takia. No, aamulla noustiin ensimmaisten valonsateitten kajastukseen ja heti ensimmainen auto hiljensi jalomielisesti nahtyaan ylospain suuntautuvat peukkumme. Saatiin kyyti suoraan satamaan. Siella satamassa oli meno ku Kauhavan markkinoilla ja heti oli ukko nykimassa hihasta ja tarjoamassa kyytia jos jonkinmoisella purkilla mita eriskummallisimpiin paikkoihin. Kanootteja ei nakyny missaan eika niita siina rytakassa ehitty hirveasti katellakkaa ku saatiin houkutteleva tarjous eraalta luotettavan oloselta herrasmiehelta. Silla oli oma vene jolla se aiko tarayttaa hetken paasta parin pysahdyksen taktiikalla Kolumbiaan ja matkatavaraosastolla oli viela tilaa kahdelle kalkkunalaatikossa. Ikaa talla kaverilla oli noin 15v ja merilla se oli seilannu bout 20v. Tartuttiin tilaisuuteen ja lyotiin pojalle sen haluama nippu dollareita kouraan ja ampastiin ulapalle. Siita alkoki semmonen hoykytys ja veivaaminen etta ei olla ennen moisessa oltukkaa. Valilla oltiin aallon harjalla ja taas tiputtiin pohjalle. Vetta tuli sisalle eesta ja takaa ja valilla oli moottorit sammuksissa keskella merta. Pakko myontaa etta valilla hirvitti. Ja voi hanuri parkojamme, mahto jaada ikuiset mustelmat, ei olla kylla tarkistettu. Pari paivaa siina meni etta paastiin Turboon Kolumbian puolelle kaikkine saatoineen. Veneen kyytissa ei kyllakaan oltu ku ehka 12tuntia mutta taalla nama hommat ei nayta olevan nii paivan paalle. Oltiin kylla tyytyvaisia etta niita kanootteja ei sillon aikoinaan loydetty. Olihan siella matkanvarrella jotain pienia koralleja aika ajoin mutta ei ne mitaan suojannu. Se joka lahtee kanootilla sinne suharoimaan on hain muonaa ennen ku ehtii sanoa kolumbia.

pomppaa paattiin poka

kelpaa paistatella Sivulan upouusissa kisalaseissa jotka ei talla kertaa painunu pohjaan

nama kukot ovat eksyneet vaarallisille sivukujille

Meidan sponsori kulki kolumbian rajalle uskollisesti mukana

nautitaan caribian risteilysta

Nyt siis ollaan yhessa reissun paakohteessa, Kolumbiassa, ja tatahan on ootettu ku kuuta nousevaa. Ollaan kuultu ja luettu monenlaisia juttuja tasta maasta ja nyt paastaan nakemaan ihan ite mitka niista pitaa paikkansa. Ensivaikutelma on ainaki makkee, siita lisaa myohemmin. Kukot kuittaa.

ps. Allaolevassa videossa nyokyttamisella ja ymmartamisella ei ole mitaan yhteytta.