Seikkailuja !

Dodii pitaa vaha valilla tataki paivittaa ettei iha turhanpaiten tarvi kaya kenenkaa talla kuikuilemassa ja pysytaa itekki karryilla et mita on tapahtunu. No viimekerrasta onki aikaa ja paljo onki tapahtunu. Nyt tallataan jo etelasaaren kamaraa ja pohjonen on toistaseks jatetty oman onnensa nojaan. Kaatuu veikkaan ma.

Kerrotaampa vahan meijan pikku visiitista noilta kuuluisilta Waitomo Caveseilta ( joo en oltu itekkaa kuultu ennenku tultii tanne etta ei tarvi yhtaa hataantya yleistiedon puutteesta). No meijan kuivan vuorenvallotusreissun jalkeen huomattiin etta koko lahipitajiin on luvattu pelkkaa vesisadetta ja sekos meita vallan kismitti. Mutta sateella on kiva teha sisahommia ja paatettiin tunkeutua maan uumeniin. Uljas karrymme kiidatti meidat Waitamoon jonne oli erittain helppo osata, silla horisontissa siinsi jotain todella korkeita asioita. Paikan paalla ne osoittautuivat hinnoiksi. Plaah. Kurkistus kylan ankeimpaan luolaan maksoi jotain parinsadan donan kieppeilla. Mistas meilla olisi moisiin rahoja ollut. Koyhat opikelijat. Kimpaannuttiin ja paatettiin haudata itsemme, ei toki elavalta, mutta omaa luolaa hamusimme. Tutkittiin vahan paikallista ensyklopediaa ja siita loytyvaa kartan tapaista ja - hohoo - huomasimme etta eraan pensaskavelyreitin varrella on kivoja luolia ja niista saattaisi paasta jopa syvemmalle kuin opastetuilla kierroksilla. Loydettiin sit yks makosa syvanne joka johti suoran maan uumeniin, kunnes vastaan tuli peijjuunan rautaportti varustettuna erilaisilla "hengenvaara" ja "pois taalta heti"- kylteilla. Meillapain moiset kyltit tarkoittavat "tervetuloa" tai "tule jos uskallat" ja senkos takia sita paatettiinki illalla kurkata uudemman kerran mita sielta loytyisi. Loydettiin myos Finlandiatalon akustiikalla varustettu luola jossa jopa lukkari Puujaasta olisi ollut sangen ihmeissaan. Toki mekin ujosti testailimme aanihuultemme herkkyytta ja jopas siina kavikin niin etta meista tuli niita paikan suurimpia nahtavyyksia, kun laheisele nakoalatasanteelle tupsahti liuta kameroilla ja lisasalamoilla varustettuja kiinalaisia. Vielakin korvissa soivat nuo huudot: "more! more! more!".

Maanalaisen joen suulla

Illan jo hamartyessa alkoi varustautuminen yollista keikkaa varten. Tunnelma oli selvastikin jannittynyt ja ilmassa leijaili kalman katku. Oudot aanet yossa eivat suinkaan kuulostaneet enaan linnuilta tai heinasirkoilta. Hitusen janskatti mutta kumpikaan ei tunnustanut pelkoaan. Paatettiin kuitenkin enne luolaan lahtoa kuunnella autossa lahtolaulu (meillahan tosiaan on mankka johon saa mp3 soittimen  kiinni) ja ilmoille kajahti pahaenteisesti SL 209. Mietittiin siina sitten etta onkohan toi hyva vai huono enne. Tultiin siihe tulokseen etta no pelkkaa hyvaahan tossa toivotetaan ja painuttiin luolaan.
Oisessa hamarassa luola oli jostain syysta hivenen pelottavampi kuin paivalla ja sisalla olevat hamahakit olivat kasvaneet kolmin- tai jopa nelinkertaisiksi. En valehtele nyt yhtaan kun sanon etta ne hamikset oli oikeasti meijan kammenen kokosia. Ilettavia niljakkaita ja koko ajan oli semmonen olo etta yks niista tallustelis niskassa valmiina iskemaan kahen sentin myrkkyhampaat kaulavaltimon lapi.
Tajuttiin kuitenki etta ehka ne on aika vaarattomia ku niita siella yleensakki on. Kiivettiin portin yli kuin pahimmatki rosvot ja meille aukeni makkee tunneliverkosto, ihan ku jostain Blytonin nuortenkirjasta (vaikkapa seikkailujen joki). Siella oli sit koysiradat ja kaikki herkut meita varten ja meha moyrittiin siella luolassa iha innolla. Kiiltomatojen loisteessa kaikki tama tapahtui, ei paljoa otsalamppuja tarvinu. No ehka valilla. Lopulta ei paasty enaa pitemmalle ja olihan se helpottavaa stalegniittipolyn jalkeen haukata taasen raitista ilmaa.

Tervetuloa

Tippukivien muodostuminen - ihmetyttaa

Hyirraaato

Kelit alko taasen parantua ja lahettiin melomaan. Siita oli puhuskeltu jo ammoisina aikoina etta kaydaan sit joku makkee melontasetti. Wanganui joki tarjos ihan hyvan paketin viidelle paivalle ja tartuttiin sitte siihe. Muistui mieleen etta jopa vanhat papat (Mikko&Mikko) on joskus meloneet samaista jokea. Kokemusta meilta loytyi tuolle 150 kilometrin taipaleelle huimasti. Olihan Lari kaynyt kerran ojutjarvella melomassa seurakunnan kanootilla ja Ilu oli joutunut vanhalla vitosella jopa pelastamaan neitoja jokihadasta Penniheikin kera

Lahtohetket (Lari yrittaa kumauttaa ilun otassa olevaa isohkoa hyttysta)

 Nuo muinaiset uroteot eivat kuitenkaan paljoa painaneet, kun edessa oli koko Uuden-Seelannin pienin ja vaarattomimman nakonen koski. Siihen tultaessa oli aurinko jo paahtanut paakoppaa sen verran kuumasti etta pelastusliivit makoili jossain kanootinpohjalla, kamera oli otettu vedenpitavasta barrelista pois ilmanpaitaamaisemaposekuvia varten ja oltiin jo niin kokeneita muutamien ekojen rapidien jalkeen. Tehtiin suurinpiirtein kaikki maholliset asiat koskenlaskussa vaarin, Lari oli menossa vasemmalta puolen kivea ja Ilu oikeelta. Rymaytettiin sitten poikittain pain kosken ainoaa kivea ja otettiin viilentava kylpy. Sen verran paakoppa pelas molemmilla etta heti tajuttiin ettia kameraa ja sehan oli just kellumassa teille tietymattomille kun Lari sen pelasti likomarkana. Meinas naurattaa siinaku pelastusliivit ja melat meni virran mukana jonnekki alaspain ja ite seisoskeltiin keskella koskea mihin se kanootti oli jumittunu. Vaaraton tilanne sinansa, kun kyse oli niin pienista kuohuista, jos niita kuohuja nyt edes oli. Saatiin jotenki uitettua kanootti valjemmille vesille ja tyhjennettya se vedesta ja lahettiin jatkaan matkaa varamelalla kamoja matkan varrelta keraillen. Ihme kylla kamera toimi kastumisesta huolimatta. Laturi joka oli samassa laukussa meni sen sijaan sokoks. No, tuleepahan vakuutuksillekki kayttoa..

Matkan varrella saatiin myos kuningasluokkaa oleva idea kun huomattiin etta rantakivikko on taynna ihania, sileita, pyoreita kivia, tehaampa telttasauna! Vaikka ollaanki true-eramiehia, kummallakaan meista ei ollu kokemusta telttasaunan teosta. Eika meilla ollu ees pressua, pelkat riipparien sadesuojat. Kasattiin jonkulaine keko kivia ja alettii lammittaan niita ja kaikki naytti onnistuvan taydellisesti kuten aina. Siina sitte rotvatessa ja evaita mutustellessa kuumennettiin kivia kunnes alko tapahtuun kummia. Luultiin etta Fijilaiset hyokkaa tanne ku alko semmonen pauke ja jytina etta oltiin jo molemmat ilmasuojassa eraitten palmujen alla. Ja Lari tietysti asennossa. Meian kiuas siella rajahteli ja luhistu siihen sitten pikkuhiljaa. Ei ruvettu sita sitte sen enempaa korjaileen vaan toinen meni noyrasti polvilleen kiukaan eteen sadesuojan alle ja toinen piti laahusta silleen ettei se karventyny kiukaalle. Trangian kattilalla vetta kiville ja hiki pintaan. Ohimenevat saksalaiset katto suu pyoreena etta mitahan taalla tapahtuu. Jotain mutinaa sielta kuulu, "crazy finns" tai jotain sinneppain. Lari oli laahuksenkantovuorossa ja huusi niille etta "Himmel, sukeltakaa!"

Kraash, booom BANGG!

Se kippas

Turmeluksen matkasauva

Kivimerkilla kokemusta on!

noupadi graffiittimaalaaja nouwhere sillan alla

Oli tulla vetelat housuun

Kulta meni Luxempurii. Tultiin hopealle. 145 km takana

Koko matkan aikana saatiin suurta hupia kaikenkokosten  ja nakosten elukoitten raakkaamisesta. Yritettiin naas saada pataan jotain proteiinipitoisempaa evasta ku nuudelit. Tahan tarkotukseen joen varsilla koikkelehtivat kilipukit, opossumit, sorsat ja hiiret olivat oivia kohteita. Tutkittiin myos jokainen syvanne ja kolo ja luola mita matkan varrella loyty. Saiden herra oli meidan puolella, Arsi helotti lahes kirkkaalta taivaalta koko ajan.

Haty haty. Kiliseni. Kumpi pelkaa enemman? joojoo ne oli akasia.

Loppumatkasta tuli koko joen parhaat rapidit ja saatiin kokea sita vauhdin hurmaakin. Vejettiin viela kertaalleen kanootti katolleen mutta tallakertaa toiminta oli kuin suoraan oppikirjasta. Tuli vaan yksinkertasesti niin paljo vetta sisaan etta upottiin ku titanikki. Ei kuitenkaan ihan niin romanttisesti. Perilla Pipirikissa meita ootti kyyti takas lahtopaikalle ja lahettiin ajeleen kohti Wellingtonia ja lauttaa etelasaarelle.

Illankahmeessa kun ajeltiin tunnelma katossa ja mehusteltiin melontasettia, tapahtu kummia. Ajettiin semmosta serpenttiinitieta ettei uskottu moisia olevan olemassakaa jossain ihan korvessa (sen tien nimi oli Forgotten World Highway) ja testailtiin neliveto-ominaisuuksia. Yhtakkia moottorin lampotilamittari alko nayttaa ihan mita sattuu, se heilu jossain normaalin ja kuuman valilla. Aateltiin etta ehka se johtu  ylimaaraisesta ruovituksesta ja seinakiipeilya muistuttavasta ajotavasta. No, suorallaki tiella se naytti toimivan samalla tavalla ja paatettiin sit pysahtya tarkastaan tilanne. Lari aatteli etta tilanne voisi korjaantua viilalla kuten transussa aikoinaan. No eihan meilla ees ollu viilaa. Kurkistettiin konepellin alle ja ei menny kauaa havaita etta syylari on halki. Sielta tuli vetta ku pienesta kuumasta lahteesta konsanaan, viela semmosta kauniin vihertavaa.

lammot nousee

Kuin vanhoina hyvina aikoina viilalla.

Onni onnettomuudessa oli se, etta lahoaminen tapahtu majatalon vieressa. Se taiski olla ainoa 50km sateella. Sielta soitettiin sitte akanen puhelu vuokrafirmaan ja rayhattii sinne etta nyt uutta autoa tanne ja heti. Tai oikeastaan majatalon ukko hoiti homman meian puolesta. Iluin PV:n rassaustaustasta oli tassa kylla hyotya ko kaveri osas koko konepellin alusen ulkoa kuuella eri kielella. Oli jossain foorumeilla kuulemma jaany paahan. Lari vaan toisteli etta "engine is broken". Saatiin majapaikka sen ukon homeisesta asuntovaunusta joka muistutti erehdyttavasti eraan ystavamme Thomson merkkista kotteroa. Ihan kiva vaunu, nukuttiin tosi hyvin siella ku emanta toi meille viela teeta ja kaffia illalla. Seuraava paiva kulutettiin itsea huoltaessa. Rotvattiin, syopoteltiin ja harjoteltiin biitsikuntoa siihen malliin etta Fijilla voijaan rokittaa niitten maajoukkuemiehia. Kahe aikaa paivalla siihe pihaan paukahti semmonen tutun nakonen tummahko miekkonen sellasella neliveto maasturilla. Se oli vahan nihkeena ku oli joutunu ajaan aucklandista 5 tuntia keskelle synkinta korpimaata kattomaan hikisten kollien lahonnutta pirssia. Se oli kuitenki oikeen mukava ja kysy etta halutaanko ottaa sen tuoma uus maasturi, vai sailyttaa tuo vanha. Lupas toki korjata sen sita ennen. Olimma niin kiintyneita meijan menopeliin etta laitettiin se ukkeli hommiin. Oli ihan ilo katella ku iso mies teki toita. Heitti vaan haalarit pyhavaatteitten paalle ja ryomi sinne auton alle ja rupes koluuttaan pajavasaralla meijan kaaraa.  Siita tuli ku uus. Heitettiin vanha radiaattori pusikkoon ja lyotiin kopot sen korjausmiehen kanssa.

paivakirjavuodatusta

puitteet kohillaan

N stoul mai baik, eiku siis N fixed my car

Osat vaihtoon

kopo taasen. Thanks to Forgotten World Highway Accomodation.

Korjauspuuhissa meni sitte sen verran pitkaan etta ajeltiin lahes sukkana Wellingtonii. Matkalla pysahyttii houkuttelevan nakosen kojun eteen jossa mainostettiin mansikkarasioita dollarilla. Ostettii rasiat mieheen ja todettiin etta kylla se pitaa saada vahan jaateloaki. Lahikaupan pienin annoskoko oli kahen litran perhepakkaus ja siihen oli tyytyminen. Paatettiin siina sitte etta jatetaan nuudelit valista ja syyaan vahan muuta valissa. Kahmittiin se kaukalollinen kermajaateloa kerralla kera mansikoiden ja illalla Ilarilla oli outo tunne vatsassa. Sielta kuului jotain siihen suuntaan ku "rumble rumble". Kaveri juoksi vessassa juoksemasta paastyaan. Donitsinsyonnin maailmanmestarilla taas moinen rykaisy ei nakynyt missaan.

Viela maistuu...

Alokas Sivula auttaa hamevakea niinku kunnon solttupojan kuuluuki.

Nyt ollaanki jo taalla etelasaarella ja saavuttiin eilen tanne Nelsoniin. Aateltiin lahtea taalta purjehtimaan. Pitaa tasta lahtea satamaan nuokkumaan jos siella kaivattais kahta merikarhua miehistoon. Piirrettiin jopa ankkurit molempien olkapaihin josko se auttais.